Hannukaisen kaivosalueen ja Muonionjoen välisen putkilinjan suunnitelma-alueen arkeologinen inventointi tehtiin 23.–27.7.2012. Työn suoritti tutkija Vesa Laulumaa Museoviraston arkeologisista kenttäpalveluista.
Linjan pituus, kaikkine vaihtoehtoineen, on yhteensä noin 13 kilometriä. Kenttätyövaiheessa linja tarkastettiin maastossa noin 50 metrin leveydeltä. Linja käytiin läpi maastossa havainnoimalla ja paikoin koekuopittamalla. Maaperältään linjan suunnittelualue on enimmäkseen soraa ja moreenia. Yleisin metsätyyppi alu-eella on kuivahko kangas ja suot. Linja kulkee korkeimmillaan hieman yli 200 metrin korkeudella merenpinnan yläpuolella Kiimavaaran itäpuolella ja laskee vähitellen kohti Muonionjokea noin 160 metrin korkeudelle. Inventoinnin tuloksena löytyi kolme tervahautaa, jotka kaikki sijaitsevat Muonionjoen rannalla.
Luonti: 6.2.2013

Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.