Inventoinnissa kartoitettiin yksi muinaisjäännös, joka on tervahauta. Kohde on löytynyt maisemainventoinnissa.
Muita havaintoja olivat kylmämuurattu kellarikuoppa ja saunan jäänteet,
joka myös on havaittu maisemainventoinnissa.
Taustana alueen löydöttömyydelle esihistoriallisten jäänteiden osalta on maaperä ja maaston tasainen korkokuva. Muutamilla tarkastetuilla hiekkavyöhykkeillä ei esiinny riittävästi korkeusvaihtelua ja ne ovat suppeita. Esihistorialliset asuinpaikat on melkein aina valittu alueilta, missä esiintyy selviä korkeuseroja. Muinaisesta rantaviivasta -keskivesi - katsottuna on maalle päin nousua 1,5-2 m korkeintaan 10 m:n matkalla, ja merelle päin on ollut myös jonkun verran laskevaa merenpohjaa. Asuin/toimintapaikat löytyvät siten todennäköisimmin alueilta, joilla
on vähintään 3 metrin korkeusero 100 metrin matkalla.
Historiallisten kohteiden puuttuminen selittyy sillä, että maasto on muille kuin metsiä hyödyntäville elinkeinoille sopimatonta eikä ole tai ole ollutkaan pienvesistöjä, joiden rannoille elinkeinohistorialliset kohteet usein paikantuvat. Vähäistä tyypillisten historiallisten kohteiden määrää voi kuitenkin pitää hieman yllättävänä.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.