Metsähallitus teki kulttuuriperintöinventoinnin Puijon Natura- ja luonnonsuojelualueelle kesällä 2012. Inventointi kuului vuonna 2011 käynnistyneeseen Luonnonhoito-LIFE -hankkeeseen, jonka tavoitteena on parantaa hoitotoimin lajistollisesti monimuotoisimpiin kuuluvien luontotyyppiemme tilaa ja niille ominaisen lajiston elinolosuhteita. Puijon alueella hankkeeseen liittyviä toimenpidealueita on yhteensä 37.8 ha. Kulttuuriperintöinventoinnissa keskityttiin erityisesti näiden alueiden läpi käymiseen. Luonnonhoitotöiden yhteydessä on tarkoitus mm. harventaa lehtoihin istutettuja kuusia ja poistaa puutarhoista karanneita vieraslajeja, kuten terttuseljaa, jättiputkea ja jättipalsamia. Alueella sijaitsevien kulttuuriperintökohteiden dokumentointi katsottiin tärkeäksi, jotta niiden suojelu voidaan turvata luonnonhoitotöiden yhteydessä.
Puijon laki ja sieltä avautuva maisema on osa suomalaista kansallismaisemaa ja tunnettu luonnonnähtävyys. Se sisältyy valtioneuvoston vuonna 1995 tehtyyn päätökseen valtakunnallisesti merkittävistä maisema-alueista. Puijon luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 1928 ja se on yksi vanhimmista luonnonsuojelualueistamme. Puijon alue kuului 1500-luvun puolesta välistä lähtien Kuopion maaseurakunnan suurpappilan maihin ja siellä tiedetään poltetun kaskia jo 1620-luvulla (Ympäristöhallinto 2005). Puijon Natura- ja luonnonsuojelualueella ei ole sijainnut torppia. Lähimmät torpat sijaitsivat vuoden 1790 tiekartaston perusteella Inkilänmäellä (Kinnains ja Hyttyens torp). 1800-luvulla alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsi kaksi torppaa, Puijo ja Kokonmäki.
Alueelta ei tunnettu ennen inventointia muinaisjäännöksiksi tai kulttuuriperintökohteiksi luokiteltuja kohteita. Inventoinnissa dokumentoitiin 21 kulttuuriperintökohdetta, joista suurin osa sisältää useita alakohteita. Kohteet liittyvät pääasiassa alueella harjoitettuun kaskiviljelyyn ja käsittävät kaskiraunioita ja nauriskuoppia. Kulttuuriperintökohteiksi merkittiin myös vanhoja tielinjoja ja peltoalueita sekä alueen virkistyskäyttöön liittyviä rakenteita, purettujen hyppyrimäkien perustuksia.
Luonti: 6.2.2018
Hanketiedot
Rahoittaja/tilaaja:
Metsähallitus luontopalvelut
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.