Museoviraston Arkeologiset kenttäpalvelut tutki Pietarsaaren torin länsiosaa sekä torin Raatihuoneenkadun, Kauppiaankadun ja Isokadun alueita kesällä 2015 lähes kolmen kuukauden ajan. Tutkimukset liittyivät pysäköintilaitoksen rakentamiseen torin alueelle. Tori kuuluu Pietarsaaren vanhaan asemakaava-alueeseen. Nykyisen torin alueella on sijainnut varakkaiden porvareiden asuinkortteleita sekä raatihuone toreineen. Pietarsaaren kaupunki on perustettu 1652. Kaupunki on tuhoutunut tulipaloissa vuosina 1714 ja 1835. Vuoden 1835 suurpalon jälkeen torialuetta laajennettiin huomattavasti entisestä. Palossa tuhoutuneita asuinkortteleita peitettiin torin alle. Nyt toteutetuissa tutkimuksissa löydettiin useiden vuoden 1835 tulipalossa tuhoutuneiden rakennusten kivijalkoja ja kellareita. Osa kellareista oli säilynyt poikkeuksellisen hyvässä kunnossa. Tutkimuksissa löydettiin myös kaupungin vanhaa katuverkostoa sekä jäännöksiä kaupunign perustamisen aikaisista rakennuksista. Suurin osa löytöaineistosta on peräisin 1700-luvulta ja 1800-luvun alusta, mutta löytöaineistossa on myös 1600-luvun esineistöä.
Luonti: 1.2.2016
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
27.4.-13.5. ja 26.5.-30.7.2015
Tutkimusalue:
2800 m²
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Pietarsaaren Toripysäköinti Oy
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Luvan dnro:
MV/48/05.04.01.02/2015
Deadline:
30.6.2016
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Esa Mikkola
Apulaistutkija:
Johanna Seppä
Apulaistutkija:
Matleena Riutankoski
Apulaistutkija:
Niko Anttiroiko
Apulaistutkija:
Salla Pärssinen
Apulaistutkija:
Tuija Väisänen
Raporttitiedot
Raportti:
Pietarsaari. Kaupunkiarkeologinen kaivaus Raatihuoneenkadulla, torin länsiosassa ja Kauppiaankadulla 27.4.-13.5. ja 25.5.-31.7.2015
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.