Vantaan kaupunginmuseo suoritti Helsingin seudun ympäristöpalvelujen HSY:n tilauksesta
arkeologisen valvonnan 14.6.2017 Hakkilassa Kanervanummenpuiston putkikaivannon
kaivaustöihin liittyen. HSY suunnitteli alueelle runkovesijohtoa. Suunnitelmien
mukaan putkilinja tuli risteämään historiallisen tien, Suuri Rantatie, Fastböle –
Haxböle kanssa. Kyseessä on vanha tielinja, joka on merkitty 1700-luvun karttoihin, mutta
sen historia voi ulottua keskiajalle asti. Nykyisin tielinja ei ole enää yleisessä käytössä,
vaan toimii lähinnä ulkoilupolkuna. Arkeologisen valvonnan tarkoituksena oli varmistaa,
oliko alueella sijaitsevan historiallisen tien kohdalla säilynyt vanhoja tiehen liittyviä rakenteita
tai maakerroksia.
Saman tielinjan eteläosassa suoritettiin Vantaan kaupunginmuseon toimesta arkeologinen
valvonta vuonna 2012 (Salonen 2012). Tällöin todettiin tien eteläosan tuhoutuneen,
mutta pohjoisosassa olisi mahdollisesti vielä vanhoja tiekerroksia säilynyt.
Valvonnan aikana ei tullut esille vanhoja tiehen liittyviä maakerroksia tai rakenteita,
vaan kaikki vanhat kerrokset olivat korvattu sepeli- ja soratäytöillä vastikään valmistunutta
puistotietä rakennettaessa. Muutenkin tutkimuskohdalla tielinja oli maastoissa
vaikeammin havaittavissa kuin valvotun alueen eteläpuolella, jossa tielinja erottui edelleen
metsikössä hyvin selkeänä urana.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.