Kun kiveyksen ympäristöä avattiin laajemmin ja syvemmältä, voitiin havaita, että se oli jäänyt kahden ojan väliin. Kiveyksen länsipuolella sijaitsi leveämpi, kivillä täytetty oja ja sen alta kulki kapeampi ja uudempi salaoja. Kiveys oli siis jo kertaalleen kaivettu ylös, eikä muodostanut enää rakennetta. Kookkaampien kivien keskellä sijainneet palaneet kivet ja nokimaa viittasivat kuitenkin siihen, että ne olivat alun perin peräisin tulisijasta.
Löytömateriaali kiveyksessä käsitti yläosassa uuden ajan löytöjä, tarkemmin ajoittamattomia eläinten luita sekä ylä- ja ala-osissa palanutta savea, nuoremman rautakauden mustapintaista keramiikkaa ja kaksi kuopparyhmin koristeltua savipainon palaa.
Metallinpaljastinetsinnässä varmistui, että rautakautisen materiaalin läheltä ei löytynyt selkeää kalmistoaineistoa, vaikka sitä lähistöltä, Tuomalan kalmiston ympäristöstä tunnetaan runsaasti. Voidaan siis tulkita, että paikalla on ollut ainakin pienialainen rautakautinen asuinpaikka. Kivikeskittymästä itään, pohjoiseen ja länteen kaivetuissa ojissa maa oli kivetöntä, ja eteläpuolella alue on tuhoutunut valtatien rakentamisen yhteydessä. |
takaisin
Kuvaus
MV/89/05.04.01.00/2020 RAISIO, Mahittula, Tuomolan autiotontin kiveyksen tutkimukset 2019. Tutkimusraportti.