Salon Isokylän ja Karjaskylän välillä tehdyssä kantatie 52:een liittyvässä tielinjauksen
inventoinnissa dokumentoitiin neljä historiallisen ajan kohdetta, yksi mahdollinen esihistoriallinen löytöalue sekä yksi rautakautinen löytöalue. Uskelanjoen kaakkoisrannalla on reitin vierellä, Inkereentien joenpuoleisella sivulla vanhempaan siltaan tai tiehen liittyvä kiveys, joka ei välttämättä kuitenkaan ole 1900-lukua vanhempi. Toiseksi reitillä tulee vastaan Hiidentie eli Vanha Perttelintie, joka voidaan katsoa vähintään kulttuuriperintökohteeksi, mutta joka voi alemmissa kerroksissa sisältää keskiaikaisen tienpohjan. Tielinja kulkee myös kahden autioituneen torpanpaikan vierestä, mutta ei niiden läpi. Isokylän länsipuolen Myllyojan varrella on jäljellä alinta patoa, mutta ei enää selviä myllyrakenteita. Lisäksi Isokylän vanhan kylämäen alapuolisesta pellosta (Pohjoispelto) taltioitiin rautakautista keramiikkaa ja palanutta savea ja Somerontien kaakkoisreunasta (Eteläpelto) palanutta savea ja mahdollinen esihistoriallinen saviesineen katkelma. Pelloissa kasvaneen syysrapsin vuoksi koekuopitus ja metallinilmaisimen käyttö ei tässä vaiheessa ollut mahdollista.
Luonti: 18.3.2022 Viimeisin muutos: 18.3.2022
Hanketiedot
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Hankkeen vaihe:
Raportti arkistoitu
Henkilökunta
Tutkija:
Hanna-Maria Pellinen
Raporttitiedot
Raportti:
Salo Isokylä – Karjaskylä Kantatie 52, Salon itäisen kehätien II vaiheen linjauksen inventointi 16. – 22.10.2019
Tekijä:
Hanna-Maria Pellinen
Päivämäärä:
8.1.2020
Sijainti(alkup):
Museovirasto
Kopiot:
Varsinais-Suomen alueellinen vastuumuseo, tilaaja
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.