Kaivausten aikana Kajaaninkadun länsiosasta dokumentoitiin useita rakennusten kivijalkoja sekä
rakennuksiin liittyneitä rakenteita, kuten uuninpohjia ja lattiatasoja. Rakenteet ajoittuvat 1600-luvulta 1700-luvun loppuun/1800-luvun alkuun.
Kaivausalueen luoteisosassa, rakennusten alla havaittiin hirsiä sisältänyt paksu puuroskakerros, joilla oli täytetty ja kuivattu kohdalla ollutta kosteaa aluetta. Kaivausalueen
kaakkoispäästä dokumentoitiin alueella vielä 1600-luvulla olleen ja täytetyn lammen luoteisreuna.
Valvonnan aikana dokumentoitiin muun muassa Kajaaninkadun kohdalla olleen kosteikon täyttökerroksia ja -rakenteita sekä mahdollisesti kadun halki 1700-luvulla kulkenutta katurakennetta ja sen perustusta. Kajaaninkadun itäosasta dokumentoitiin lähinnä 1800-luvulle ajoittuvaa puukoteloviemäriä sekä nuorempien rakennuksen kivijalkoja. Kohteelta talletettiin runsaasti tyypillisiä historialliselle ajalle ajoitettavia esinelöytöjä, joista osa vaati konservointia.
Kohteelta talletettiin runsaasti tyypillisiä historialliselle ajalle ajoittuvia esinelöytöjä, joista osa vaati konservointia. Konservoitavat metalli-, nahka- ja useampaa materiaalia sisältäneet esineet konservoi Konservointipalvelu Löytö Oy ja puuesineet Kansallismuseon Kokoelma- ja konservointikeskus. Kaivausten ja valvonnan aikana otettiin myös maa- ja ajoitusnäytteitä. Kohteelta talletetut maanäytteet analysoi Mia Lempiäinen-Avci Turun yliopiston kasvimuseosta, ja puunäytteiden dendrokronologisesta ajoittamisesta vastasi Tuomo Wallenius. Raportit ovat kaivauskertomuksen liitteenä.
Luonti: 28.7.2022 Viimeisin muutos: 28.7.2022
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
Kaivaus ja valvonta
Tutkimusalue:
2635 m²
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Oulun kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut
Hankkeen vaihe:
Raportti arkistoitu
Luvan dnro:
MV/46/05.04.01.02/2021
Raporttitiedot
Raportti:
Kajaaninkatu välillä Isokatu-Lävistäjä / Uusikatu. Kaupunkiarkeologinen kaivaus ja valvonta
Tekijä:
Terhi Taipaleen mäki
Päivämäärä:
28.6.2022
Sijainti(alkup):
Museovirasto
Kopiot:
Pohjois-Pohjanmaan museo
#1
Kokoelmatiedot
KM arkeologinen kokoelma KM43286: 1–888 (diarioitu 28.9.2021) Löydöt
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.