Halssinlahden löytömateriaali koostuu pääosin saviastian kappaleista, kvartsi- ja kivilaji-iskoksista sekä palaneesta luusta. Lisäksi löydettiin joitakin hiottuja kiviesineitä sekä niiden katkelmia ja teelmiä. Kaivauslöytöjen ja -havaintojen perusteella paikalla on oletettua laajempi ja melko löytörikas kampakeraaminen asuinpaikka, jonka yläosassa on epineoliittinen tai varhaismetallikautinen osa. Kampakeraamisen asutusvaiheen alla on todennäköisesti mesoliittinen asuinpaikkakerros. Paikalta puretun kesämökin alla oli pieni asumuspainanne, jossa olleen kivikautisen rakennuksen seinien jäännöksinä oli paikoin säilyneenä hiiltynyttä puuta. Toinen varma asumuspainanne löydettiin naapurikiinteistöltä noin 70 metrin päästä tutkimusalueesta kaakkoon. Tätä ei kuitenkaan tutkittu tarkemmin. Tutkimusten päätteeksi kaivausalueita ei peitetty, sillä rakennustyö paikalla alkoi pian tutkimusten päätyttyä.
Luonti: 19.1.2024
Hanketiedot
Tutkimusperuste:
Viranomaistoiminta
Rahoittaja/tilaaja:
Museovirasto
Hankkeen vaihe:
Jälkityövaihe
Deadline:
31.5.2024
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Esa Mikkola
Apulaistutkija:
Olli Eranti
Apulaistutkija:
Sara Långsjö
Tutkimusavustaja:
Antti Purmonen
Tutkimusavustaja:
Henna Lindström
Raporttitiedot
Raportti:
MÄNTYHARJU. Halssinlahti, mj.rek.tunnus 1000006656. Koekaivaus ja kaivaukset 2021-2022
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.