Tahinniemien asuinpaikalle tehtiin rajaus vuosien 1985 ja 1986 tutkimuksissa tehtyjen havaintojen ja nyt paikalla saatujen havaintojen perusteella.
Tunnetun asuinpaikan eteläpuolella, niemen kärjen lounaisrannalla, hiekkaisen törmän päällä olevaan nelisivuiseen painanteeseen tehtiin koekuoppa, jossa havaittiin nyrkin kokoisia palaneita kiviä n. 40 cm syvyydellä. Vaikka ajoittavaa materiaalia siitä ei saatu, se alustavasti todettiin muinaisjäännökseksi.
Etelämpänä lounaisrannalla todettiin metsänlaikutusvaossa rautakuonaa joka osin kiinni kivessä. Kohdalla oli myös 30x30 cm laakakivi. Paikalla on ilmeisesti esihistoriallinen raudanvalmistuspaikka ja siten muinaisjäännös. Aivan niemen pohjoiskärjestä löytyi länsipuoleisen törmän päältä koekuopista kaksi kvartsi iskosta, mutta ei mitään muuta ja siten paikka jäi mahdolliseksi muinaisjäännökseksi.
Tahinniemessä on siis kolme muinaisjäännöstä ja lisäksi yksi mahdollinen muinaisjäännös.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.