Uukuniemen Papinniemi on poikkeuksellisen arvokas ja runsaslöytöinen historiallisen ajan muinaisjäännösalue. Paikalla on todennäköisesti ollut ortodoksinen kirkko sitä ympäröivine kylineen. Kirkko hävitettiin v. 1656–58 ns. ruptuurisodan aikana.
Papinniemi on Pyhäjärveen työntyvä niemi, jonka itärannalla on korkea mäki. Sen korkein kohta on nimeltään Kirkkokallio, ts. oletettu kirkonpaikka. Pintalöytöjen perusteella muinaisjäännösalueen keskus on Kirkkokallion ympäristössä ja sen eteläpuolella mäen päällä. Vuonna 1995 Papinniemen tutkimukset aloitettiin muinaisjäännösalueen reunalta, em. mäen länsirinteeltä, pintalöytöjen perusteella vähälöytöiseltä alueelta. Viikon kestäneen kaivauksen aikana tutkittiin Kirkkokallion lounaispuolelta 13 neliömetrin kokoinen, metrin levyinen koekaista kohtisuoraan korkeuskäyriin nähden. Koekaistan ympäristöön kaivettiin 18 neliömetrin kokoista koekuoppaa 10 metrin välein. Viikon aikana "haarukoitiin" yhteensä 1974 neliömetrin laajuinen alue muinaisjäännösalueen länsireunalla.
Koekaistasta löytyi lyhyt hiiltynyt parrunpätkä, joka ei liittynyt mihinkään rakenteeseen. Mäen päällä, runsaslöytöisimpien keskittymien lähellä olevasta koekuopasta löytyi paalunjälkeä muistuttava matala pyöreä kiveys. Toisesta koekuopan profiilista löytyi hiilensekaisen maan alue, jonka merkitystä ei pystytty selvittämään. Koeojasta löytyi 10 luetteloitua löytöä, joista suurin osa oli lasittamatonta keskiaikaista keramiikkaa. Lisäksi oli palanen lasitettua keramiikkaa, lasia ja palanutta savea. Koekuopista löytyi yhteensä yhdeksän luetteloitua löytöä: yksi hioinkiven katkelma, luoti, jääkenkä, pari saviastian palaa ja rautanauloja. Yhden kuopan pintamaasta löytyi useita katkottuja (taivutettuja) rautanauloja. Lisäksi kaivausalueen ulkopuolelta löytyi muutamia irtolöytöjä, joista merkittävin oli venäläinen 1700-luvun, aikaisintaan 1600–1700-lukujen taitteeseen ajoittuva kopeekka.
Kaivauksen perusteella vahvistui aikaisempi oletus, jonka mukaan muinaisjäännösalueen keskusalue on mäen päällä. |