Tutkimukset liittyvät Kainuun Museon ja Hyrynsalmen kunnan hankkeisiin kansanomaisen raudanvalmistuksen selvittämiseksi.
Viidansuon raudanvalmistuspaikka löytyi 1980-luvun alussa. Se sijaitsi hakkuualueella ja oli osittain tuhoutunut maanpinnan muokkauksessa. Paikalta oli kaksi kuoppaa, toisen halkaisija oli 4,3 metriä ja syvyys 0,9 metriä, toisen halkaisija oli 4,3 metriä ja syvyys 0,75 metriä. Kumpaakin ympäröi selvä reunapalte. Kuopat tulkittiin miilunpohjiksi.
Suuremman, lounaisen kuopan koilllisreunassa oli kiinni noin 10x5 metrin kokoinen, 0,5 metrin korkuinen kumpare. Sen itäpäässä oli hiiltä, keskiosissa palanutta kiveä ja savea sekä lännessä rautakuonaa. Aivan kaivauksen lopussa keskiosan palaneen kiven alueelta tuli näkyviin ilmein hytin pesän kohta. Kumpareen eteläpuolella oli maassa noin 7x6 metrin kokoisella alueella ohut kerros hiilensekaista rautamalmia.
Paikan tutkiminen jäi kesken. |