Esilinnan itäsiiven kaivaus portaiden eteläpuolella:
Kaivaus oli jatkoa edellisen vuoden kaivaukselle, jonka nojalla todettiin, että itäsiiven portaisiin eteläpuolella rajoittuvan alueen länsiosassa jatkui sama kiveys, joka itäsiiven eteläpään keskiosassa oli saatu esille.
Maan poistamista kiveyksen päältä jatkettiin. Linnan sisäänkäynnin porrastasanteelta itäsiiven eteläosaan johtaneet sementtilaastilla muuratut portaat purettiin.
Näiden alta tuli esiin muurauksen jäänteitä.
Itäsiiven eteläosan väliseinän itäisin osa purettiin itäseinään asti.
Esilinnanpihan eteläosan kaivaus:
Alueen itäreunaan oli edellisenä vuonna kaivettu koeoja muurin kupeeseen.
Savikerroksen alta, kallion rajaamalta alueelta tuli esiin muuri, laastikerroksia, puukerros. Laastikerrosten välissä oli rakennusjätettä sisältävää täytemaata. Alempi laastikerros sisälsi myös hiiltä. Löytöinä tuli muototiiliä.
Esilinnan itäsiiven itäseinän viemärikanava:
Umpeenmurattu viemärikanavan aukko avattiin. Tiilipielisen kanavan täyte oli pelkkää murentunutta laastia, maata ja irtonaisia kiviä ja tiilenkappaleita.
Löydöt: katto- ja muototiilen kappaleita, saviastian osia, teroituskivi, veitsi, pronssirengas, kiviammuksia, luinen lasta.
|