Muinaisjäännösalue löytyi toukokuussa 1994 valtatie 3:n moottoritielinjan inventoinnin yhteydessä, jolloin pienellä moreenikumpareella havaittiin 5 röykkiötä. Yksi niistä osoittautui koekuopan perusteella kiven- ja maansekaiseksi röykkiöksi. Koska alue jää melkein kokonaan suunnitellun moottoritien alle, suoritettiin kesällä 1995 koekaivaus.//Kahdessa linjassa tehtiin 1 x 1 m koekuoppia 5-10 m:n välein, lisäksi tehtiin koekuoppia epäsäännöllisiin välein maastohavaintojen perusteella. Alue tutkittiin lisäksi metallipiikillä ja metallinpaljastimella. Näkyvissä olevista röykkiöistä paljastettiin kolme (nro 1, 2 ja 3).//Kiveyksen päältä poistettiin humuskerros ja joissakin tapauksissa täytemaa niin, että 1. kivikerros tuli kokonaan esiin. 7 x 1 m koeojasta löytyi melkein kokonaan täytemaalla peitetty röykkiö (nro. 6). Kahteen maan- ja kivensekaiseen röykkiöön tehtiin pieniä (1 x 0.5 m) koekuoppia. Nro:sta 3 löytyi palaneiden luiden keskittymä (osteologisen analyysin mukaan ihmisluita), nro:sta 6 kerroksittain keramiikkaa ja vähän palanutta luuta. Röykkiön 6 ympärillä on kulttuurimaata ja kivirakenteita.
Tutkimusten perusteella alueella on ainakin 8 röykkiötä, osa niistä on täytemaakerroksen peittämiä.
Luonti: 1.1.1900
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
31.7.-12.8.1995
Tutkimusalue:
12000 m²
Rahoittaja/tilaaja:
Tielaitos Hämeen tiepiiri/VT 3-projekti, (sis. Lem
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Hans-Peter Schulz
Raporttitiedot
Tekijä:
Hans-Peter Schulz
Päivämäärä:
13.2.1996
Sijainti(alkup):
Museoviraston arkeologian osaston arkistossa
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.