Veskankankaalla on suoritettu arkeologisia kaivauksia vuosina 1988-1990 asuinpaikkaa rikkovan hiekkakuopan eteläkärjen kaakkois- ja eteläpuolella.//Vuoden 1991 tutkimukset sijoittuivat hiekkakuopan luoteispuolelle, joen mutkan muodostamalle niemelle, jossa on aiemmin suoritettu kairaseulontatutkimus.//Asuinpaikan voimakkain asutusalue sijoittuu hiekkakuopan eteläkärjen tienoille, mutta asutus jatkuu nyt koekaivetulle alueelle, etenkin sen pohjois- ja koillisosiin. Maan värjäytyminen on kuitenkin huomattavasti heikompaa ja löytöjä on vähemmän. Mainittuja osiaan lukuunottamatta alue vaikuttaa periferiseltä.
Alueella on runsaasti pyöreähköjä painanteita, joista kaksi tutkittiin osittain. Toinen niistä ei ollut kovinkaan vanha, toinen sen sijaan lienee kivikautinen asumuksen pohja. Muita rakenteita olivat pieni tulisija ja kulttuurikerroksen alta paljastuneet likaantuneet raidat. Punamultaa havaittiin kolmessa kohtaa ja esiintymistä yksi muistutti muodoltaan punamultahautaa. Rakenteen syvyys oli kuitenkin vain 8 cm. Siitä löytyneet kuonaantuneet kivet viittaavat voimakkaaseen tulenpitoon.
Luonti: 1.1.1900
Hanketiedot
Rahoittaja/tilaaja:
valtion työllisyystyöohjelma
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Tuija Wallenius
Raporttitiedot
Tekijä:
Tuija Wallenius
Päivämäärä:
17.6.1992
Sijainti(alkup):
museoviraston arkeologian osaston arkistossa
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.