Utsjoen inventointi liittyi tekeillä olevaan Tenojoen vesistöalueen esi- ja varhaishistoriaa käsittelevään lisensiaattityöhön, jonka rahoittajana on Suomen Akatemia/valtion humanistinen toimikunta. Inventoinnin tarkoituksena oli tutustua Utsjoen ennestään tunnettujen kohteiden sijaintiin ja topografiaan sekä etsiä uusia kohteita mm. paikkakuntalaisilta saatujen vihjeiden perusteella. Tavoitteena oli myös paikallistaa Oula Näkkäläjärven v. 1961 kartoittamat peurahautaryhmät, joiden koordinaateista ei ollut tuolloisen peruskarttojen puutteen vuoksi tietoa ja jotka puuttuvat museoviraston esihistorian toimiston arkistosta. Samoin tarkastettiin Aarni Erä-Eskon ja Christian Carpelanin museoviraston kansatieteen toimiston arkistossa säilytetyissä kertomuksissa mainitut Utsjoen kohteet.//Inventointi ei pyrkinyt kattamaan koko Utsjoen kunnan aluetta vaan kohdistui pistokokeenomaisesti tunnettujen kohteiden ympäristöön, hedelmälliseksi oletettuihin alueisiin jokivarsilla sekä yleisövihjeiden tarkastamiseen.//Utsjoen suojelukohdeluettelo karttui 38 numerolla, jotka sisälsivät 47 erilaista muinaisjäännöskohdetta. Ennestään tunnetuista kohteista 17 tuotti lisätietoja. Uusista kohteista 17 on peurahautaryhmiä, näistä viisi Näkkäläjärven aiemmin kartoittamia. Saamelaistyyppisiä kotakenttiä löytyi kahdesta paikasta, kalmisto yhdestä. Kivikautistyyppisiä löytöjä (kvartsi -ja kvartsiitti-iskoksia ja pienesineitä) saatiin 12 uudesta kohteesta, joista yhdeksää voidaan pitää asuinpaikkoina. Kaksi kivikautistyyppisistä asuinpaikoista voidaan ajoittaa vanhempaan metallikauteen, yksi kuuluu mahdollisesti kivikauden alkupuolelle.
Inventointi jatkuu vuonna 1989.
Luonti: 1.1.1900
Hanketiedot
Rahoittaja/tilaaja:
työ tehtiin pääosin virkatyönä
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Tuija Rankama
Raporttitiedot
Tekijä:
Tuija Rankama
Päivämäärä:
27.1.1989
Sijainti(alkup):
työn suorittajalla (kopio museoviraston arkeologia
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.