Utsjoen Ala-Jalvessa kaivettiin v. 1986 kolmatta kesää. Kaivaus oli siirtynyt kokonaan Helsingin yliopiston arkeologian laitoksen vastuulle ja sen rahoitti pääasiassa valtion humanistinen toimikunta.
Vuoden 1986 kaivausten tarkoituksena oli selvittää v. 1984 fosfaattianalyysissä havaittujen huippualueiden luonnetta sekä etsiä keskimmäiseltä terassilta rikkaimman löytöalueen länsirajaa.//1.5 ha:n suuruiselle keskeiselle tutkimusalueelle kaivettiin fosfaattihuippujen kohdalle kahdeksan koealaa, joista useimmat sijaitsivat ylimmällä vähälöytöisellä terassilla. Lisäksi kaivettiin keskiterassin länsipäähän yhdeksän 1 m²:n suuruista koeruutua ja suoritettiin pintalöytöjen kartoitus.//Fosfaattihuippuihin kaivetut koealat osoittautuivat kauttaaltaan lähes tyhjiksi eivätkä tuoneet selitystä korkeisiin fosfaattiarvoihin. Keskimmäisen terassin länsipäässä saatiin rikkaimman löytöalueen raja melko tarkasti selville. Mielenkiintoisena erillisenä kohteena tuli esille ylimmän terassin itäpäässä Alakönkään törmän reunalla oleva alue, joka pintalöytöjenkin perusteella vaikuttaa tutkimisen arvoiselta.
Vuoden 1986 löydöt noudattivat samaa kaavaa kuin aikaisempinakin vuosina. Pääosan löydöistä muodostivat tasakantaisten nuolenkärkien valmistuksessa syntyneet kvartsiitti-iskokset, niistä tehdyt pienesineet, nuolenkärjen teelmät ja kaapimet. Myös kvartsiesineitä ja -iskoksia löytyi jonkin verran. Lisäksi saatiin muutama pala myöhäistä L-tyypin asbestikeramiikkaa.
Poikkeuksena aikaisemmasta löytökokonaisuudesta löytyi keskiterassin länsiosasta suuri ruodollinen liuskekeihäänkärki, joka saattaa ajoittua Ala-Jalven päälöytökokonaisuutta varhaisemmaksi. Radiohiiliajoitukset osoittavat aluetta käytetyn ainakin vuosien 3000 BC ja AI) 300 välisenä aikana (kalib.), joskin sen intensiivisin käyttö ajoittunee vuosien 2000-500 välille BC.
Luonti: 1.1.1900
Hanketiedot
Rahoittaja/tilaaja:
Suomen Akatemia/valtion humanistinen toimikunta, R
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Tuija Rankama
Raporttitiedot
Tekijä:
Tuija Rankama
Päivämäärä:
13.5.1987
Sijainti(alkup):
museoviraston esihist. tston top. ark.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.