Vammalan Kaukolassa tutkittiin röykkiökalmiston eteläosassa olevan Juvelan tilan aluetta suunnitellun rakennushankkeen johdosta.//Aluksi alue kartoitettiin ja pyrittiin paikallistamaan Meinanderin ja Salmon kartassa mainitut rauniot. Sen jälkeen mitattiin suunniteltu talo paikalleen ja suoritettiin koekuoppien teko.//Ainoastaan aivan rannassa maa oli savea ja kivikkoa. Muualla multakerroksen vahvuus vaihteli 20 -30 cm:n välillä ja tämän kerroksen alla oli karikkomaa. Koekuopista ei tavattu mitään selvää muinaisjäännöstä, mutta selviä merkkejä kuitenkin, mm. saviastianpaloja ja hioimen palanen. Hioimen löytöpaikalla oli myös erittäin nokista maata ja palaneita kiviä ja paikka muistutti paljolti polttokalmistoa.
Tutkimuksen tuloksena ehdotettiin, että mikäli rakennus tehtäisiin niin se olisi siirrettävä nyt suunnitellusta paikasta hieman etelään päin. Samoin alueelle tehtävä tie ja mahdolliset viemärit ym. olisi sijoitettava enemmän etelärajan tuntumaan. Koko rakennusala olisi tutkittava.
Luonti: 1.1.1900
Hanketiedot
Rahoittaja/tilaaja:
museovirasto, koekaivausryhmä
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Matti Bergström
Raporttitiedot
Tekijä:
Matti Bergström
Päivämäärä:
15.8.1986
Sijainti(alkup):
museoviraston esihist. tston top. ark.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.