Lempäälän Päivääniemen kalmiston osa siirtyi museoviraston haltuun v. 1983. Laajan kalmistoalueen itäosassa suoritettiin v. 1987 kahden kuukauden ajan kaivausta, kartoitusta, näytteenottoa sekä hoitotoimia ja kasvillisuustutkimusta. Kaivauskohde oli tuhoutumisuhan alainen röykkiö n:o 37 yksityismaalla. Se on kooltaan n. 9 x 10 m.//Röykkiöstä kaivettiin länsisektori sekä ulkopuolista aluetta.//Röykkiö oli rakennettu suurten maakivien ympärille erikokoisista kivistä ilman varsinaista maatäytettä. Kiveys oli vahvimmillaan n. 40-50 cm. Röykkiön keskeltä löytyi naisen polttohautaus, josta merkkinä olivat koruston jäännökset, n. 100 g palanutta luuta, nokimaata sekä runsas 100 saviastianpalaa. Tasavartisen pronssisoljen perusteella hautaus on merovingiajalta. Luuanalyysin mukaan kyseessä on nuoren aikuisen hauta. Mahdollisen karhuntaljan jäännöksinä hautauksessa oli neljä karhunkynttä. Hiiltyneistä makrofossiileista mainittakoon mahdollinen nurmilaukan sipuli, hernekasvien siemenet ja kuusenneulaset. Myös muualta röykkiöstä ja varsinkin sen ulkopuolelta löytyi runsaasti keramiikkaa.
Fosfaattianalyysin mitatut arvot olivat pääosin vähäisiä. Muutamat näytteet osoittivat kohonneita arvoja, joiden mukaan kalmistoalueella saattaa olla myös asuinpaikka-aluetta. Myös röykkiön ulkopuoliset saviastianpalat voivat viitata tähän. Yksityismaalla rakennussuunnitelman vuoksi tehty koekaivaus oli sen sijaan löydötön.
Luonti: 1.1.1900
Hanketiedot
Tutkimusalue:
40000 m²
Rahoittaja/tilaaja:
valtion työllisyystyöohjelma
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Kaarlo Katiskoski
Raporttitiedot
Tekijä:
Kaarlo Katiskoski, Kimmo Seppänen
Päivämäärä:
28.1.1988
Sijainti(alkup):
museoviraston esihist. tston top. ark.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.