Joulukuussa 2004 alkoi Rauhankatu 13:n sisäpihalla sijaitsevan, nykyisin autotallina toimivan puurakennuksen peruskorjaus. Rakennuksen itäinen hirsiosa on peräisin mahdollisesti 1800-luvun alusta. Rauhankatu 13:n kohdalla on sijainnut 1640-luvulta 1800-luvun alkuun asuinkortteleita kaupungin rakennetun alueen pohjoisosassa. Peruskorjattavan piharakennuksen luokse aiemmin tehdystä koekuopasta oli löytynyt kertomuksen mukaan vanhaa lasitavaraa, minkä vuoksi kaupunginmuseo seurasi autotallin itäosan lattian alle ja sieltä pihan poikki pohjois-eteläsuunnassa kaivettavan tunnelin kaivutöitä vuodenvaihteessa 2004/2005.
Havainnot viittaavat siihen, että kaivutöiden aikana kaivettiin vain 1800-luvun loppupuoliskon tai myöhempiä täyttömaakerroksia. Vanha alkuperäinen maanpinta 1640-luvulta 1800-luvun keskivaiheille tuli esiin todennäköisesti 80-90 cm:n syvyydessä piharakennuksen sisällä ja 100 cm:n syvyydessä piha-alueella.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.