Kotkassa tehtiin touko- ja syyskuussa 2006 yhteensä kahden viikon pituinen kuntainventointi, jonka kustannuksista vastasi Museovirasto. Inventoinnin yhteydessä selvitettiin alueelta tunnettujen muinaisjäännösten nykyinen kunto sekä etsittiin entuudestaan tuntemattomia muinaisjäännöksiä.
Kotkasta tunnettiin useita kivikautisia asuinpaikkoja, pronssi- ja rautakautisia röykkiöitä sekä historiallisen ajan puolustusvarustuksia. Osa kohteista tarkastettiin vuonna 2005 tehdyn Kymijoen osayleiskaavainventoinnin yhteydessä, mutta useiden kiinteiden muinaisjäännösten tiedot olivat kuitenkin jo 1960-luvulta. Inventoinnissa tarkastettiin ne ennestään tunnetut kohteet, joita ei oltu käyty läpi edelllisvuoden inventoinnissa. Tarkastettujen muinaisjäännösten todettiin vastaavan 60-luvun tilannetta, sillä alueiden maankäyttö oli pysynyt ennallaan.
Inventoinnissa keskityttiin etsimään uusia entuudestaan tuntemattomia muinaisjäännöksiä, ja kiinteitä muinaisjäännöksiä tai tentatiivikohteita löydettiin yhteensä 15. Osa kohteista on mesoliittisia asuinpaikkoja, joista saatiin talteen kvartsikaapimia, -iskoksia ja -ytimiä. Lisäksi löytyi muutamia röykkiökohteita, eri-ikäisiä painanteita sekä I maailmansodan aikaisia puolustusvarustuksia.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.