Osayleiskaava-alueen inventointi
Museoviraston arkeologian osasto
Inventoija: FM Mika Sarkkinen
Museovirasto edellytti Simonkylän ja Simoniemen osayleiskaava-alueen arkeologista inventointia, koska kaava-alueen muinaisjäännöskantaa ei aiemman Simon inventoinnin (1991) aikana oltu kaavoitusta silmälläpitäen kattavasti inventoitu. Kaava-alueelta oli aiempia tietoja neljästä muinaisjäännöskohteesta. Inventoinnin aikana vahvistui jo aiemmin todettu yhden rakkakuoppakohteen tuhoutuminen. Yhden kohteen paikannus jäi edelleen epävarmaksi. Isoharjun rakkakuoppakohteen yhteydestä tavattiin lisäksi ajoitukseltaan ja tarkoitukseltaan epämääräiseksi jäänyt röykkiö. Lisäksi tavattiin yksi rakkakuoppakohde ja yksi kohde, jossa on röykkiömäinen kiveys, latomus(-ksia?) sekä rakkakuoppia. Maa- ja metsätalousvaltaisella alueella etenkin metsätalouteen liittyvien maankäyttömuotojen vaikutus luonnonympäristöön on ollut suuri: ehjiä äestämättömiä kankaita ei juuri ollut. Lisäksi kirjattiin ns. sekaisina kohteina pari viljelysrauniota sekä pyrittiin paikantamaan yhtä uhripaikkaa ja yhtä keskiaikaista saarnahuonetta.
Löydöt: –
Kenttätyöaika: 27.–30.8.2001
Tutkimuskustannukset: Ympäristötaito Oy, varattu 24 500 mk, käytetty n. 12 500 mk
Tutkimusraportti: Mika Sarkkinen 8.10.2001 Museoviraston arkeologian osaston arkistossa.
Luonti: 15.10.2007 Viimeisin muutos: 15.1.2009
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
27.-30.8.2001
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Ympäristötaito Oy
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Inventoija:
FM Mika Sarkkinen
Raporttitiedot
Raportti:
Simo Simonkylän ja Simoniemen osayleiskaava-alue inventointikertomus 2001
Tekijä:
Mika Sarkkinen
Päivämäärä:
8.10.2001
Sijainti(alkup):
AO:A
Kopiot:
RHO:A
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.