Inventointi liittyi valmisteilla olevaan rantakaavoitukseen Lusin kylän alueella. Inventoinnissa kartoitettiin alueelta 245 hyvin säilynyttä viljelyröykkiötä. Röykkiöiden koot vaihtelivat halkaisijaltaan kahden ja kymmenen metrin välillä. Osa röykkiöistä on koottu maakivien ympärille. Lisäksi kartoitettiin kahdeksan kivivallia ja kaksi rakennuksen perustaa, joista toinen on tulisijallinen. Historiallisten lähteiden ja vuoden 1702 kartan perusteella inventointialue on kuulunut Lusin keskiaikaisen kylän kylätonttiin ja sen pohjoispuoliseen peltoalueeseen. Kylämäki on yhä asuttu, mutta vanha peltoalue on metsää, joten se muodostaa hyvin säilyneen historiallisen ajan peltoviljelyyn ja/tai kaskeamiseen liittyvän kokonaisuuden. Inventointialueelta tunnetaan lisäksi rautakautisia ja kivikautisia irtolöytöjä. Koekuopituksessa ei kuitenkaan onnistuttu löytämään mitään merkkejä esihistoriallisista muinaisjäännöksistä.
Hattula Lusi Myllyaro-Mikkola
Rantakaavainventointi
Tmi Jouni Taivainen
Inventoija: FM Jouni Taivainen
Inventointi liittyi valmisteilla olevaan rantakaavoitukseen Lusin kylän alueella. Inventoinnissa kartoitettiin tutkimusalueelta 245 hyvin säilynyttä viljelyröykkiötä. Röykkiöiden koot vaihtelivat halkaisijaltaan n. kahden ja kymmenen metrin välillä, korkeudeltaan muutamasta kymmenestä sentistä puoleentoista metriin. Osa röykkiöistä on koottu maakivien ympärille.
Lisäksi kartoitettiin kahdeksan 10-25 metriä pitkää kivivallia ja kaksi rakennuksen perustaa, joista toinen tulisijallinen. Historiallisten lähteiden ja vuoden 1702 kartan perusteella nyt inventoitu alue on kuulunut keskiaikaisen Lusin kylän kylämäkeen ja sen pohjoispuoliseen peltoalueeseen.
Kylämäen alueella on moderni rakennuskanta, mutta peltoalue on nykyisin metsää, joten se edustaa hyvin säilynyttä historiallisen ajan viljelyyn/kaskeamiseen liittyvää kokonaisuutta. Alueelta tunnetaan aiemmin myös kivikauden ja vanhemman rautakauden irtolöytöjä, mutta koekuopituksessa ei löydetty mitään merkkejä säilyneistä kiinteistä esihistoriallisen ajan muinaisjäännöksistä.
Löydöt:-
Ajoitus: historiallinen aika
Inventoidun alueen koko: n. 12 hehtaaria.
Kenttätyöaika: 27-28.5.2006.
Tutkimuskustannukset: Kari Väänänen
Tutkimusraportti: Jouni Taivainen 4.6.2006 Museoviraston rakennushistorian osaston topografinen arkisto.
Luonti: 13.11.2007 Viimeisin muutos: 27.3.2008
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
27.-28.5.2006
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Kari Väänänen
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Inventoija:
Jouni Taivainen
Raporttitiedot
Raportti:
Hattulan Lusin ranta-asemakaavainventointi 2006. Kiinteistöt 4:6 Myllyaro ja 4:7 Mikkola
Tekijä:
Jouni Taivainen
Päivämäärä:
4.6.2006
Sijainti(alkup):
AOA
Kopiot:
RHOA
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.