Vuoden 2006 tutkimuksissa kohteella Utsjoki Pâdjeseävtteg kartoitettiin kaksi aiemmin rekisteröimätöntä painannetta ja yksi tunnettu painanne sekä lisäksi havaittiin yksi mahdollinen painanne Badjeseavttet/Yläseitikko - joen eteläpuolella. Kahteen asumuksensijoiksi tulkittuun painanteeseen kaivettiin pienet koealat ajoituksen selventämiseksi. Koealojen perusteella kohdetta ei voi enää pitää saamelaiseen rautakauteen/historialliseen aikaan ajoittuvana ns. stalotomt -kohteena.
Tämä näkemys perustuu molemmista painanteista löytyneeseen kvartsintyöstöjätteeseen. Kvartsia ei tämänhetkisen tietämyksen mukaan ole alueella käytetty ns. saamelaisena rautakautena/historiallisena aikana muuhun kuin tulen iskentään, kun taas painanteiden 1 ja 2 sisältä löytynyt kvartsiaineisto on teräväsärmäistä iskentäjätettä, joka on tyypillistä kivi- ja varhaismetallikautisille asuinpaikoille.
Asumuksenpohjien samanaikaisuudesta nyt saadut tulokset eivät anna suoria viitteitä, mutta tuntuu epätodennäköiseltä, että painanteet olisi sattumalta kaivettu näin lähekkäin paikkaan, jonka ympäristössä ei ole mitään silmiin havaittavia erityispiirteitä. Kohdetta voidaan pitää ensimmäisenä Paistunturin erämaa-alueelta tunnettuna selkeästi pysyväisluontoisena kivi- tai varhaismetallikautisena asuinpaikkana.
Löydöt: KM 36452:1-3
Ajoitus: Kivi- tai varhaismetallikautinen
Kenttätyöaika: 15.-16.8.2006
Tutkimuskustannukset: Omakustanteinen
Tutkimusraportti: 14.9.2006 Mikael A. Manninen Museoviraston arkeologian osaston arkistossa
KM Esihistorialliset kokoelmat KM 36452:1-3 Löydöt
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.