Lemun keskiaikaista kivikirkkoa ympäröivää kirkkomaata oli alettu laajentaa huhti- ja toukokuussa. Entisestä aitamuurista purettiin kokonaan länsi- ja etelämuuri uuden aidan rakennusaineeksi. Tässä yhteydessä havaittiin, että purettavassa etelänpuoleisessa aidassa, aivan sen länsipäässä, oli kuuden metrin matkalla kalkkilaastimuurausta.
Kohdetta tarkastettaessa oli kalkkilaastia sisältävän aidan purku jo aloitettu. Tällöin oli mahdollista havaita, että rakenteeseen liittyi molemmin puolin muuratut kiviseinät, jotka sijaitsivat kohtisuorasti aitaan nähden. Lähellä maanpintaa olevaa muurausta seuraamalla kävi ilmi, että kyseessä oli muurattu neliskulmainen hautakammio, joka on sijainnut kirkkomaan lounaiskulmassa. Sen sisätilan koko on ollut noin 20 m². Seinämuurit ovat olleet muurattu harmaista mukulakivistä noin metrin paksuisiksi. Haudasta ei ollut mitään muistitietoa tai maanpäällistä osaa.
Vuoden 1837 inventaariossa mainitaan, että kirkkomaalla ei ole mitään hautarakennuksia. Vuosien 1793 ja 1810 välillä kirkon tilikirjoissa esiintyy mainintoja Järäisten kartanon muurihaudasta. Koska mitään muuta muurihautaa ei mainita, löydetyt muurihaudan jäännökset kuuluvat mitä ilmeisemmin Järäisten muurihautaan.
Luonti: 6.6.2008 Viimeisin muutos: 11.6.2008
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
8.5.1926
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Iikka Kronqvist
Raporttitiedot
Raportti:
Lemun hautausmaalla olevan vanhan muuratun haudan tutkimusselostus.
Tekijä:
Iikka Kronqvist
Päivämäärä:
9.5.1926
Sijainti(alkup):
MV, Historian topografinen arkisto.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.