Kisakallion urheiluopisto suunnittelee toimintansa laajentamista. Alueelle ollaan tekemässä asemakaavaa. Muinaisjäännösinventointi suoritettiin kaavan selvitystyönä. Alue tutkittiin rakentamattomilta osiltaan kattavasti. Pääpaino oli rannan tuntumassa, ranta-alueet noin 60 m korkeustasolle tarkastettiin huolellisemmin, opiston rakennusten länsipuoleinen kallioinen metsämaasto viitteellisemmin.
Alue on topografialtaan jyrkkäpiirteistä rannasta kohoavine kalliomäkineen. Kalliokumpareiden välissä on mineraalimaapohjaisia laaksoja ja kallioiden reunalla alueen kaakkoisosassa moreenimaisia terasseja. Muinaisjäännöstyyppejä, joita alueelta periaatteessa voisi löytää, ovat seudulle tyypilliset rantakallioilla sijaitsevat pronssi-varhaisrautakautiset röykkiöt. Alueen kaakkoisosassa on myös pyyntikulttuurin asuinpaikoille soveltuvaa maastoa.
1700-luvun lopun ns. Kuninkaankartan perusteella alueella ei ole ollut asutusta ennen 1800-lukua. Lähin vanha kylätontti, Kutsila, sijaitsee Kutsilanselän itäpuolella, Maikkalan pohjoispuolella.
Alueen luoteiskolkassa, rannan tuntumassa olevan kalliojyrkänteen seinämässä, parikymmentä metriä vesirajan yläpuolella, on resentti maalaus. Maalauksessa on punavärillä ja keltaisella tehtyjä kuvioita, mm. tikku-ukko.
Alueen kaakkoiskulmassa, luonnonsuojelualueen laidalla on purouoma ja sen länsipuolella soinen laakso. Purouoman suussa, 50 m korkeustasolla, on tasaisia terasseja, jotka ovat topografialtaan oivia kivikautiselle asuinpaikalle. Mitään esihistoriaan viittaavaa ei kuitenkaan löytynyt. |