Inventointi liittyi Kangasniemen Synsiön rantayleiskaavan laatimiseen. Synsiön järven kaakkoispuolella olevan Kaijanlammen rannat tarkastettiin rannasta noin 200 metriä sisämaahan ulottuvalta vyöhykkeeltä.
Vesistöhistorian perusteella Synsiön järven eteläosasta ei ole löydettävissä rantasidonnaisia pyyntikulttuurin asuinpaikkoja. Ne lienevät veden alla. Maastotyössä kävi selväksi, että järven eteläosasta tuskin on löydettävissä rantasidonnaisia muinaisjäännöksiä ja pohjoispuoliskosta vain nykyrannan tuntumasta, 2–3 metriä vedentason yläpuoliselta alueelta. Kuten usein muuallakin maassamme, arkeologin näkökulmasta ”parhaat” rantapaikat ovat lähes rakennettuja – mökkiläisellä on samanlaiset kriteerit paikan valinnalle kuin esihistoriallisella ihmisellä.
Alueelta ei tunnettu ennestään kiinteitä muinaisjäännöksiä, vain yksi kiviesineen löytöpaikka, jonka löytötiedot olivat epätarkat. Inventoinnissa löytyi kaksi kivikautista asuinpaikkaa. Toinen asuinpaikoista, Helkimänniemi, on suhteellisen laaja-alainen ja se voisi olla yksi alueen pitkäaikaisista pääasuinpaikoista. Lisäksi havaittiin tervaränni, hiilihauta ja viljely-/kaskiraunioalue.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.