Hevonselän Järvenpääntien ja Kirkkotien alueelle on suunnitteilla osayleiskaava. Kaava-alueella tiedettiin olleen viimeistään 1500-luvulla kylänpaikka: Mahdollisen muinaisjäännöksen sijaintia ja säilyneisyyttä ei ollut tarkastettu maastossa, minkä vuoksi paikalla tehtiin arkeologinen inventointi. Kylässä on ollut jo vuonna 1543 kahdeksan taloa, mutta niiden sijainnista ei ollut varmaa tietoa, sillä kylästä ei ole säilynyt 1700-lukua vanhempia karttoja. 1700-luvun lopulla kylä on ollut hyvin tiivis ja se on keskittynyt Mustijoen varteen, joen molemmille puolille. Varsinainen kyläkeskus on ollut joen itäpuolella. Alue on edelleen asuttua. Inventoinnissa todettiin, että Hevonselän 1700-luvun kylätontti on sijainnut pääosin nykyisten asuintonttien kohdalla ja on todennäköistä, että kylänpaikka on sijainnut samalla paikalla keskiajalta lähtien. Kylätontti on luultavasti laajentunut vasta 1700-luvun puolella joen länsipuolelle, jossa peltojen itäosissa saattaa olla säilynyt vanhaa kylätonttia.
Luonti: 5.1.2012 Viimeisin muutos: 10.1.2012
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
24.10.2011
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Pornaisten kunta
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Apulaistutkija:
Tuija Väisänen
Inventoija:
Katja Vuoristo
Raporttitiedot
Raportti:
Pornainen Hevonselkä. Järvenpääntien ja Kirkkotien osayleiskaav-alueen inventointi 24.10.2011
Tekijä:
Katja Vuoristo
Päivämäärä:
17.1.2012
Sijainti(alkup):
Museoviraston arkeologinen keskusarkisto
Kopiot:
Pornaisten kunta, Itä-Uudenmaan maakuntamuseo
Kokoelmatiedot
AOA DG2380 Digitaalikuvat
Kokoelmatiedot
KM Esihistorialliset kokoelmat 39013:1-14 Löydöt
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.
Pornainen Hevonselkä. Järvenpääntien ja Kirkkotien osayleiskaav-alueen inventointi 24.10.2011. Inventointiraportti.