Asunto Oy Säästäväisen pihassa osoitteessa Sudenkaari 47 sijaitsee taloyhtiön tontilla Porkkalan luovutuksen aikainen bunkkeri. Bunkkerin katto on ilmeisesti räjäytety kasaan. Bunkkerin peitetty kulkuaukko on As Oy:n alapaikoitusalueen välittömässä läheisyydessä ja kohti etelää. Muuten koko rakennelma sijaitseen A talosta noin 15 metriä kohti itää. Matkaa paikoitus alueelta Sudenkaarelle on noin 20-30 m.
Toisen maailmansodan välirauhansopimukseen liittyen Suomen valtio vuokrasi Neuvostoliitolle Porkkalan alueen sotilastukikohdaksi vuonna 1944. Vuokra-alue käsitti noin 380 neliökilometrin suuruisen maa-alueen ja siihen liittyvän merialueen. Alue oli Neuvostoliiton hallussa vuoteen 1956. Vuokra-ajalta alueella on edelleen säilynyt erilaisia linnoitusjäänteitä kuten bunkkereita ja kivettyjä teitä. Porkkalan vuokra-alueen arkeologiset rakennejäänteet ovat alueellisesti tärkeitä kulttuuriperintökohteita ja tulevaisuudessa mahdollisesti muinaisjäännöksiä.
Kohde on taloyhtiön hoidossa siten, että se on tehty turvalliseksi Museoviraston lausunnon ohjaamana vuonna 2010 (103/305/2010).
Kohde ei ole muinaisjäännös.
Luonti: 23.12.2011 Viimeisin muutos: 27.12.2011
Yleissuunnitelma
Hoitotaho:
ei määritelty
Ympäristötuki:
ei myönnetty
Taustatiedot
Maisemamaakunta:
ei määritelty
Luonnonympäristö
Käyttömahdollisuudet
Infotaulu:
ei määritelty
Kyltti:
ei
Viitoitettu:
ei
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.