Sastamala | |
Tuomisto | 912400003 |
Perustiedot | |
Osan nimi: | Tuomiston kalmisto |
Tunnus: | 1 |
Pinta-ala: | 0.60 ha |
Yleiskuvaus |
Tuomiston röykkiöt sijaitsevat aikoinaan peltojen, nykyisin osittain asutuksen ja teollisuusrakennusten ympäröimällä lehtipuuvaltaisella mäellä. Alue on Vammalan kaupungin omistuksessa ja virkistysaluekäytössä. |
Rajaus |
Alue rajautuu etelässä pesurinkatuun, lännessä teollisuustonttiin, pohjoisessa vanhaan peltoon ja idässä kevyen- liikenteen väylään |
Tavoitteet |
Kasvillisuuden raivauksella saada esille alueella sijaitsevien hautaröykkiöiden maanpäälliset rakenteet sekä avata näkymää sekä kukkulalla että sieltä ympäristöön
Alueella tehdään puustonharvennus poistamalla ensisijaisesti nuorta lehtipuuta ja rinteen risukot. Haapojen harventaminen on tehtävä 2-3 eri kerralla juurivesomisen ehkäisemiseksi. Myös nuoria kuusentaimia voidaan poistaa. Alueella olevat suuret kaatuneet koivunrungot jätetään. Huonokuntoiset katajat poistetaan. Kukkulan alarinteiden vanhat pelto-osuudet niitetään aluksi kaksi, jatkossa kerran kesän aikana. tavoiteena on saada pahoin heinittyneet alueet kedottumaan. |