Ripuby mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1511 (FMU 5560). Uudenmaan vuoden 1543 maakirjan (KA 2936, Es 704) mukaan Ripubyssä oli yhdeksän talonpoikaa. Luhtaanmäen tontti on merkitty Hendrik Otto Brinckin vuosina 1734–1735 piirtämälle kartalle.
Peltojen ympäröimällä mäellä sijaitseva tonttimaa on pysynyt käytössä nykyaikaan saakka. Tontin keskeisimmillä paikoilla on edelleen talot. Tontilla on sekä raskas- että kevytrakenteisia rakennuksia. Mäen laella oleva terassi on suurelta osin rakentamaton. Muutoin rakentamattomana on pihojen ohella mäen pohjois- ja itärinne.
Mäen pohjoisrinteellä on kapea noin 10–15 metriä leveä terassi, jonka länsiosassa on mahdollinen kellarikuoppa. Rinteeseen kaivetun pohjakaavaltaan soikean kuopan halkaisija on noin 10 metriä ja syvyys noin 0,5 metriä. Kuopalla on noin kaksi metriä leveät seinävallit. Vallissa ei näy aukkoa. Kuoppa on aluskasvillisuuden peitossa.
Ympäristön maankäyttö on muuttunut jonkin verran uusien omakotitalojen, Vanhan Hämeenlinnantien ja Hämeenlinnanväylän rakentamisen vuoksi. Kohteen kaavamerkintä on sm-2.
Luonti: 3.4.2003 Viimeisin muutos: 14.8.2018
Tutkimukset
Veli-Pekka Suhonen inventointi 2005
Huomautuksia: Kohde 37. Ripuby Luhtaanmäki
Luonti: 8.1.2007
Petro Pesonen ja Andreas Koivisto inventointi 2018
Huomautuksia: Tarkastus 3.5.2018 ja 8.8.2018. Alueella on pihamaiden välisiä pensaikkoja, joissa näkyy hajanaisia kiviryhmiä, potentiaalisia entisten talojen kivijalkoja. Luhtaanmäen laella on kaksi uudempaa taloa, muuten talot ovat vanhaa kevytrakenteista kantaa. Muinaisjäännösrajausta on tarkistettu reunoilta siten, että luoteiskulman teollisuusrakennukset on otettu pois rajauksesta, samoin koilliskulman uudempi pihapiiri ja eteläreunan kuivurin sekä järeän navetan alueet. Jälkimmäisessä on tehty rinteen leikkausta.
Luonti: 3.8.2018 Viimeisin muutos: 14.8.2018
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.