Veneen osien löytöpaikka sijaitsee Kemijoen itäpuolella, Koroiskylässä olevassa suossa. Löytöpaikka on pohjoisin ja viimeinen oja ennen Välimaan ylänköä. Paikalta on löytynyt ainakin 15 veneeseen kuulunutta osaa, joista suurin osa on kaaripuita.
Löytöpaikka sijaitsee runsaat 35 m merenpinnasta, pohjoiseen laskevan Ruonaojan suuntaan laskevasta ja kaivetusta ojasta arviolta 60 m kaakkoon, pienen sivuojan kohdalta ja eteläpuolelta. Löytö havaittiin ojia kaivettaessa 1977 tai 1978. Vuoden 1997 tarkastuksen koekaivauksen havaintojen perusteella löytöhorisontti sijaitsee noin 10 cm maatumattoman pintaturpeen,noin 10 m maatuneen turvekerroksen sekä liejukerroksessa, tämän pintaa noin 23 cm syvemmällä.
Veneen jäännöksinä todettiin kirveellä veistettyjä kaaripuita ja venelautoja kiinnitysreikineen sekä kiinnityksen käytettyjä puutappeja. lapin maakuntamuseoon talletetut osat ovat kaivinkoneen alkuperäiseltä kohdalta siirtämiä. Paikalleen jätettiin koealueella todetut veneen osat.
Löytöpaikan korkeuden, löytöhorisontin havaintojen sekä paikan nykyisten vesistöolosuhteiden perusteella on kyse varsin iäkkään hylyn jäännöksistä. Onko kyse esihistoriallisesta veneestä, peräti löytökorkeutensa perusteella varhaismetallikauteen ajoittuvasta aluksesta, on vahvistamatonta.
Luonti: 22.11.2004 Viimeisin muutos: 10.7.2017
Tutkimukset
Rauno Vaara tarkastus 1997
Luonti: 22.11.2004
Rauno Vaara ja Hannu Kotivuori tarkastus 1997
Luonti: 22.11.2004
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.