Peltojen kolmelta puolelta ympäröimässä kuusimetsäsaarekkeessa on Kuninkaan kartastoon merkityn torpan jäännös.
Metsikössä on noin 10 m x 6 m laaja puuntaimien ja aluskasvillisuuden peittämä talonpohja. Puoli metriä korkea, sammaleen peitossa oleva kivijalka erottuu selvästi etelässä ja lännessä. Muualla kivijalka on huomattavasti epämääräisempi. Rakennuksen sisällä on noin 4 m x 4 m laaja ja metrin korkea kumpare (uuni?). Tiiltä on jonkin verran näkyvissä. Rakennuksen pohjoispäässä on luontainen kohouma, jonka pohjois- ja eteläsivua on muokattu.
Rakennuksen pohjasta noin 15 metriä koilliseen on pohjakaavaltaan U:n muotoinen, rinteeseen kaivettu kellari. Kellarin koko on noin 5 x 4 metriä. Kellarikuoppaa kiertää noin metrin levyinen valli, joka on kellarin suulla noin metrin korkuinen. Kellari on pensaikon ja kuusien peitossa. Lisäksi kellariin on koottu jonkin verran roskia.
Rakennuksen pohjasta länteen sijaitsee matala kiviperustus, jonka koko on noin 6 x 5 metriä. Tässä rakennuksen pohjassa ei ole jäänteitä uunista. Pohjasta länteen on tilkku vanhaa metsittynyttä peltoa.
1800-luvun kartassa metsäsaarekkeen eteläosassa näkyy kolme rivissä olevaa rakennusta. Näistä ei vaikuttanut olevan selkeitä jäänteitä enää jäljellä. Muutoin metsäsaarekkeen reunoilla on kalliota ja kookkaiden kivien muodostamaa kivikkoa. Alueen eteläosassa seisoo komea pystypaasi.
Luonti: 4.1.2005 Viimeisin muutos: 28.1.2025
Alakohteet
Pieni rakennuksen pohja
Tyyppi: asuinpaikat, torpat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6699206 I: 454396
Kuvaus: Matala kiviperustus kooltaan 6 x 5 metriä. Kivet ovat kooltaan pienehköjä.
Luonti: 28.1.2025
Tutkimukset
Johanna Enqvist & V.-P. Suhonen inventointi 2004
Luonti: 4.1.2005
Mustonen/ Porvoon museo tarkastus 2025
Huomautuksia: Käyty merkitsemässä rakenteet metsäsuunnittelijan kanssa hakkuita varten. Samalla tarkennettu kohteen tietoja. Kertomus ja valokuvia MIP:issä.
Luonti: 28.1.2025
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.