Ruumissaari on pitkänomainen, hieman kyljellään olevan L:n muotoinen saari Salamajärven pohjoispuolella, sen keskiosassa. Saaren pituus on noin 60 metriä ja leveys noin 25 metriä. Mantereelle on saaresta lyhimmillään noin 240 metrin matka pohjoisessa.
Paikka ilmeisesti mainitaan jo vuonna 1885 ilmestyneessä Kokkolan Lehdessä, jossa on mainittu, että Tialan talon läheisessä järvessä (Salamajärvessä) on saari, johon vainajat olisi aikoinaan haudattu kesäksi, ja josta ne olisi talvella siirretty Kivijärven kirkolle. Samanlaista muisti- ja perimätietoa keräsi myös Samuli Paulaharju paikkakuntalaisilta vuonna 1928. Myös nimiarkiston kokoelmiin kerätyn tiedon mukaan Ruumissaari olisi ollut hautasaari kesäisin.
Inventoinnissa 2009 havaittiin Ruumissaarella, saaren koillisosassa, yksi selkeä painanne, kooltaan noin 190 x 140 x 30 cm. Saarella on myös muutama muu painanne edellisen lounaispuolella, mutta näiden kohdalla kyse voi olla myös luontaisista maastopainumista. Paikkaan liittyvien muistitietojen ja havaintojen perusteella kohdetta on syytä pitää historiallisen ajan hautasaarena. Saarta on mahdollisesti käytetty kesäisin väliaikaiseen ruumiiden säilytykseen, mutta paikalta on kerrottu myös löytyneen pääkallo, joka viittaisi pysyviin hautauksiin.
Luonti: 19.1.2007 Viimeisin muutos: 5.5.2011
Tutkimukset
Hans-Peter Schulz tarkastus 2004
Huomautuksia: Kotiseudun muisti II -hanke.
Ei kertomusta. Tiedot tallennettu Schulzin toimittamasta Exel-taulukosta.
Luonti: 19.1.2007
Juha Ruohonen inventointi 2009
Huomautuksia: Perho, Historiallisen ajan hautapaikkojen inventointi 2009. Raportti Turun yliopiston arkeologian oppiaineen topografisessa arkistossa.
Luonti: 5.5.2011
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.