KM 5604:1 reikäkivi, löydetty Ahonpään kylän Liukkaan talon pellosta noin puoli kilometriä talosta länteen (Järvenpellosta?). Lunastettu valtiolle 27.7.1910.
Åbo hist. museum Rätyxe, f. 1858 å Liukas hemman i Pusula kapell.
Tarkka löytöpaikka on tuntematon. Liukkaan taloa ei enää ole, mutta Pietilän talossa kerrottiin, että se on sijainnut aivan Pietilän naapurissa Ahonpääntien toisella puolella (pohjoispuolella). Paikalla on nykyisin pieni peltosaareke. Diaarissa mainittu löytöpaikka sijaitsee jossain talon länsipuolella, jossa on yhä peltoja. Puoli kilometriä talosta länteen osuisi ehkä Pusulanjoen länsipuolelle, Lintumäen ja Raakiomäen väliseen Niemilammen rantapeltoon. Maasto Ahonpään kylässä on Tarkeelanjärven eteläpäästä lähtevän Pusulanjoen ”alkupäätä”, pientä laaksoa. Tarkeelanjärven korkeus on 83,8 m mpy ja maaston Ahonpään kylän seutuvilla noin 90 – 95 m mpy.
Vuoden 2007 peltoja pintapoimittiin sopivista rinteistä, mutta mitään ei löytynyt. Monet pellot olivat suorakylvöllä, joten havaintojen teko oli vaikeaa. Ahonpään kylästä tunnetaan muutamia kivikautisia irtolöytöjä, joita ei ole voinut tarkemmin paikallistaa. Tarkeelanjärven pohjoispäästä löydettiin uusi kivikautinen asuinpaikka, Varvari.
Luonti: 13.7.2007
Tutkimukset
Johanna Seppä inventointi 2007
Löydöt: ei löytöjä
Huomautuksia: Inv. nro 33.
Luonti: 13.7.2007
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.