Kohde sijaitsee laajan harju- ja hiekkakangasalueen keskellä. Löydöt, runsaasti asbestikeramiikkaa, on kerätty tien itäreunan leikkauksesta notkelman reunalta. Asuinpaikka jatkuu mahdollisesti löytökohdasta itään, pitkin notkelman reunaa. Vuoden 2009 inventoinnissa muutama kvartsi-iskos löydettiin keramiikan löytöpaikasta pohjoiseen johtavalta polulta. Rannansiirtymisen perusteella paikka näyttää sijainneen rannalla vain Suur-Saimaan maksimian aikaan.
Luonti: 20.12.2007 Viimeisin muutos: 26.10.2009
Tutkimukset
Antti Bilund tarkastus 1998
Luonti: 20.12.2007
Petro Pesonen inventointi 2009
Löydöt: KM 37998 kvartsi-iskoksia 2 kpl
Huomautuksia: Kohde tarkastettiin Joroisten inventoinnissa 6.10.2009. Vanhan löytöpaikan läheisyyteen tehtiin muutamia löydöttömiä koepistoja. Pohjoiseen johtavalta hiekkaiselta polulta löytyi kaksi kvartsi-iskosta 15 ja 80 metrin päästä vanhasta löytöpaikasta pohjoiseen. Pohjoiseen johtavan polun varrella on kapea itään antava tasanne, jolle tehdyistä koepistoista ei myöskään saatu löytöjä. On mahdollista, että polulla olevasta hiekasta ainakin osa on peräisin juuri vanhan löytöpaikan suhteellisen korkeasta leikkauksesta ja kvartsit siten sekundäärisellä paikalla. Asian tarkastaminen vaatisi laajemman koekuopituksen.
Luonti: 26.10.2009
Timo Jussila ja Timo Sepänmaa inventointi 2010
Huomautuksia: Joroinen. Kotkatharjun-Valvatuksen osaylaiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010:
Ei uusia havaintoja. (Jää epäselväksi onko paikalla käyty.)
Luonti: 1.2.2012
KUHMU/Tytti Räikkönen tarkastus 2021
Huomautuksia: Tarkastus 21.10.2021. Kohde ennallaan.
Luonti: 22.10.2021
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.