Kohde sijaitsee Vanajan kirkosta runsaat 0,5 itään Kirkkokallion itäpuolella. Alueella on kulkenut ainakin jo 1700-luvulla tie. Tie voi olla huomattavasti vanhempikin.
Kuninkaan kartastossa s. 189 näkyy tie, joka näyttäisi menevän Kirkkokallion itäpuolelta. Karttojen asemointi nykyisiin karttoihin ei onnistunut, koska kartassa vaikuttaisi olevan mittakaavavirhe Katumajärven ja Vanajaveden välillä. Tämän takia tien kulkureitti tutkittiin eri-ikäisiä karttoja analysoimalla. Kuninkaankartastossa tie kulkee Vanajan kirkosta itään olevien Kirkkokallioiden itäpuolella. Kuninkaankartastossa s. 189 olevat kallionmuodot vastaavat hyvin kartassa s. 14 olevia kalliomuotoja.
Valitettavasti alueella on nykyisin useampi ura, koska aluetta on käytetty panssariajoneuvojen testaamiseen. Inventoinnissa alueelta löytyi kaksi uraa, jotka sopisivat ainakin osittain vanhan tien paikaksi. Näistä läntisempi on mielestäni todennäköisin vaihtoehto.
Muissa kartoissa esim. Vanajan pitäjän kartassa vuodelta 1751, tie näyttäisi kulkevan idempänä, lähempänä Katumajärven rantaa, näin näyttäisi olevan myös pappilan ja Mäskälän kylän isojakokartoissa. Tällöin tie kulkisi kaava-alueen ulkopuolella. Näitä karttoja on kuitenkin vielä vaikeampi asemoida oikein. Tien sijainti jää siis hyvin epävarmaksi.
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.