Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema. Rakennusajankohta 1915-1918. Suurikokoinen kohde sijaitsee Parikkalantien kummallakin puolella suurimmaksi osaksi omakotitalojen tonttimailla.
Kohteen länsiossa, Klamintien itäpään pohjoispuolella on säilynyt kallioon louhittua ja osin maahan kaivettua hautaa sekä 3 x 2 m kokoinen, betoninen suojahuone, jonka katto on räjäytetty. Muu osa kohteesta on jäänyt tonttialueiden alle eikä siitä ole näkyvissä merkkejä maan pinnalle. Maan alla voi olla säilyneitä rakenteita.
Vuosina 2014-2015 vanhan pientaloasutuksen länsipuolella aseman länsireunassa sijaitsevan pitkän, mutta kapean metsäalueen läpi pituussuunnassa tehtiin ulkoilureitti, joka ylitti roskista tyhjennetyt haudat kaksi kertaa (asema 7) ja kerran melkein valmiin maanpenkan kautta (asema 8). Haudat olivat enimmäkseen kallioon louhittuja tai pohjoisimmassa osin maahan kaivettuja (asema 8). Keskimmäisessä haudassa (asema 7) oli katoton betoninen suojahuone ja pohjoisimmassa osittain betoniset rakenteet (asema 8). Haudat täytettiin osittain soralla turvallisuuden takia.
Kohteen rajausta tarkennettiin 06/2023 arkistokarttojen, vanhojen ilmakuvien ja maastotarkastuksen perusteella.
Luonti: 24.6.2008 Viimeisin muutos: 28.6.2023
Tutkimukset
Sirkku Laine / Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventointi 1995
Huomautuksia: Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikuinen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.
Luonti: 24.6.2008
Markku Heikkinen/Helsingin kaupunginmuseo kartoitus 2014
Huomautuksia: Tarkastus- ja kartoituskertomus Markku Heikkinen 15.4.2016.
Luonti: 4.4.2017 Viimeisin muutos: 27.6.2017
Markku Heikkinen/Helsingin kaupunginmuseo kartoitus 2015
Huomautuksia: Tarkastus- ja kartoituskertomus Markku Heikkinen 15.4.2016.
Luonti: 4.4.2017 Viimeisin muutos: 27.6.2017
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkistotutkimus 2014
Huomautuksia: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Luonti: 24.5.2017
John Lagerstedt / Helsingin kaupunginmuseo tarkastus 2023
Huomautuksia: Kohde tarkastettu Parikkalantie 7a tontin osalta.
Luonti: 28.6.2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.