Kohde sijaitsee Ontojärven pohjoisosan koillisrannalla, Hietaperän koulusta 1,4 kilometriä kaakkoon. Kyseessä on säännöstelyn pahoin tuhoamalla niemellä Roukonpuron suun eteläpuolella sijainnut asuinpaikka. Niemen kärki on täysin tuhoutunut, rannassa on kuiva törmä ja sen takana vetinen suo. Pohjoista kohti maasto muuttuu kuivaksi hiekkakankaaksi puron suun vieressä. Sinne on rakennettu laavu, nuotiopaikka puuvaja ja vessa. Niemestä kaakkoon on ensin vaihtelevasti kuivaa maata ja suota, kauempana on korkeita mäntyä kasvavia hiekkakumpareita. Ranta on säännöstelyn kuluttama ja matala, maaperä on kivetöntä hiekkaa.
Niemen kärjen vesirajassa ja rantavedessä oli kvartsi-iskoksia. Kaikesta päätellen asuinpaikka on täysin tuhoutunut. Laavun lähettyvillä vesirajassa oli muutama iskos, mutta rantatörmän päällä laavun ympärillä ei havaittu löytöjä, vaikka siinä pintakasvillisuus oli kulunut laajalta alueelta pois.
Kaakkoa kohti mentäessä rantahiekassa oli kymmenien metrien välein siellä täällä jokunen yksittäinen kvartsi-iskos. Viimeinen iskos oli puolen kilometrin päässä niemen kärjestä ja noin 0,1 kilometrin päässä rannassa olevasta kesämökistä. Kyse oli vain muutamasta iskoksesta eikä rantatörmän päällä havaittu mitään muinaisjäännökseen viittaava. Kaikkiaan kvartseja havaittiin noin 0,7 kilometrin pituisella alueella rannassa.
Vuoden 2008 tarkastuksen perusteella voidaan todeta, että niemen kärjessä on ollut kivikautinen asuinpaikka, mutta säännöstely on sen tuhonnut. Kauempana olleisiin yksittäisiin löytöihin ei havaittu liittyvän suojeltavaa muinaisjäännöstä.
Vuoden 2012 inventoinnissa kohde oli veden peittämä, eikä muualta havaittu merkkejä asuinpaikasta.
Toukokuussa 2019 matalan vedenkorkeuden vuoksi paljastuneelta alueelta löytyi reikäkivi.
Luonti: 15.7.2008 Viimeisin muutos: 7.11.2022
Tutkimukset
Esa Suominen tarkastus 2008
Huomautuksia: Tarkastuksen syy: Ontojärvi–Iso-Romakko ranta-asemakaavan muutos ja laajennus.
Luonti: 15.7.2008
Riikka Mustonen/MH inventointi 2012
Luonti: 7.1.2015
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.