Karuby eli Vadet on keskiaikainen rälssitila, josta on säilynyt varhaisin maininta vuodelta 1541. Karubyn yksinäistalon tonttimaa sijaitsi Siuntionjoen pohjoisrannalla Sjundbyn kartanon peltoaukean länsireunalla. Karubyn kohdalla on kahlaamo, josta kylä on saanut toisintonimensä Vadet. Kahluupaikka erottuu myös joen toisella puolella luiskamaisena. Kylä kuului keskiajalla samoille omistajille kuin mm. Hovgård, mutta siirtyi vuonna 1575 Sjundbyn kartanon omistajille. Vuonna 1886 Karuby otettiin Sjundbyn kartanon kanssa yhteisviljelyyn. Metsänreunaan Karubyn tonttimaan pohjoispuolelle perustettiin 1800-luvulla ainakin kolme torppaa.
Karubyn vanha tonttimaa on nyttemmin metsittynyt. Paikalla on 1800-luvulle ja 1900-luvun alkupuolelle ajoittuvien rakennusten kivijalkoja.
Luonti: 13.11.2008 Viimeisin muutos: 24.3.2015
Tutkimukset
Tammisaaren museo / Georg Haggrén, Tuuli Heinonen ja Elina Terävä inventointi 2007
Huomautuksia: Siuntion kunnan arkeologinen inventointi
Luonti: 24.3.2015
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.