Ensimmäisen maailmansodan aikainen tykkipatteri. Rakennusajankohta 1916-1918. Kohde sijaitsee osaksi avokalliolla ja osin metsikössä Orapihlajakujan pään pohjoispuolella.
Kohde on kahden järeän tykin patteri. Eteläinen tykkiaseman (20 x 15 m) rintasuojan muodostaa jyrkkä louhittu kallioseinä sekä eteläsivulla suurista lohkareista kasattu korkea kivivalli. Rintasuojan korkeus on 5-6 m.
Pohjoinen tykkiasema on jäänyt enemmän keskeneräiseksi. Eteläinen seinä on 3 m korkea kallioseinämä. Muuten tykkiaseman kohdalla on ainoastaan matala kuoppa. Kuopan länsikulmalla on kaksi matalaa maavallia sekä pohjoisessa nurkassa kasa kivenlohkareita. Kuopan keskellä on kivenlohkareita.
Tykkiasemia yhdistää kallioon louhittu 35 x 4 m kokoinen yhdyshauta, jonka syvyys on 3 m. Hautaan on rakennettu betoninen suojahuone, jonka pinta-ala on 30 m². Sen kummassakin päässä on umpeenhitsatut rautaovet.
Patterin pohjoisen tykkiaseman taustalla (itäpuolella) on keskeneräinen kalliolouhos mahdollisesti luolaa varten. Louhokseen johtaa 7 m leveä maahan kaivettu kulku-ura koillisesta kallion juurelta. Uran pohjoisreunalla on kasa suuria kivenlohkareita. Uran eteläreunalla on jäljellä lahonneita aidantolppia.
Itäpuolelta löytyy myös matala betoninen perusta, jossa on rautapultteja. Kaikkialla patterin ympärillä on kallioon kiinnitetty kymmeniä rautapultteja, joiden käyttötarkoitus ei ole tiedossa.
Tykkiasemien välissä olevaan yhdyshautaan on rakennettu sillan kaltainen maavalli, josta laskeutuu portaat suojahuoneen eteläiselle sisäänkäynnille. Tämä rakenne sekä suojahuoneen betonointityöt ovat todennäköisesti I maailmansotaa myöhemmältä ajalta.
Patterin aseistukseksi on suunniteltu kahta 305 mm:n, 52 kaliiperin, järeää rannikkokanuunaa. Työt ovat jääneet kesken eikä patteria ole koskaan aseistettu.
Luonti: 13.3.2009 Viimeisin muutos: 6.6.2017
Tutkimukset
Sirkku Laine / Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventointi 1995
Huomautuksia: Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.
Luonti: 13.3.2009
John Lagerstedt inventointi 1999
Huomautuksia: Ei raporttia.
Luonti: 13.3.2009
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkistotutkimus 2014
Huomautuksia: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Luonti: 6.6.2017
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.