Rahkoilan kylätontti sijaitsee Vanajaveden itärannalla Mierolansalmen ja Mervenselän välillä, Mierolan vanhalta sillalta noin 1,4 km pohjoisluoteeseen. Se on yksi Hattulan vanhimmista kylistä, ja se oli aikoinaan myös pitäjän suurin kylä. Se on osittain autioitunut, ja nykyään siellä on alle kymmenen asuinrakennusta.
Vuoden 1539 maakirjan mukaan kylässä oli 10 taloa. Vuoden 1693 maakirjakartan mukaan kylän talot ovat keskittyneet niemelle, nykyisten Puontilan ja Niemelän alueelle. 1770-luvun isojakokartassa asutus on levinnyt kaakkoon Tanhuanpääntien länsireunaan saakka ja vuoden 1842 pitäjänkartalla yksi tontti on ilmestynyt tien itäpuolellekin. Nykyisin kylätontin alue on osittain autioitunut ja siellä on alle kymmenen asuinrakennusta. Kylätontin itäpuolella kulkeva Tanhuanpääntie on vanha Hattula-Pälkäne-tielinja, joka on jäänyt sivutieksi sen jälkeen, kun nykyinen Pälkäneentie rakennettiin. (Tiluskartta ja selitys. Lars Forssel 1693. Tiluskartta ja selitys. Anders Lindh 1770. Charta över Rahkola byns inägor. Olof Rehnstöm 1768.)
Vuoden 2023 inventoinnissa tutkimusalueeseen kuuluneelta Tyrvännöntien itäpuoliselta osa-alueelta todettiin rakennusjäänteitä, alakohteena.
Luonti: 18.3.2009 Viimeisin muutos: 11.3.2024
Alakohteet
uunin jäännös ja kivettyä pengerrystä
Tyyppi: asuinpaikat, talonpohjat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6773978 I: 358874
Kuvaus: Uunin jäännös on noin 2,5 x 3 m laajuinen ja noin 40 cm korkea. Sen itäpuolella on kivettyä pengerrystä noin 7 m pituudelta. Tyrvännöntien itäpuolelta todettiin 2023 inventoinnissa useita muitakin enemmän tai vähemmän selviä kivettyjä penkereitä sekä epämääräisiä kuopanteita.
Luonti: 11.3.2024
Tutkimukset
Leena Lehtinen arkistotutkimus 2008
Huomautuksia: Analyysi Hattulan kartoista. Leena Lehtinen 22.10.2008.
Tutkimusalueen rajaus perustuu Ramboll Finland Oy:n toimittamaan, laadittavana olevan Hattula keskeisten alueiden osayleiskaavan rajaukseen (15.8.2009).
Kylätontille on annettu muinaisjäännöstunnus osana tätä ja Hattulan keskeisten alueitten asemakaavoitustyöskentelyä.
Luonti: 3.4.2009 Viimeisin muutos: 12.10.2009
Leena Lehtinen inventointi 2009
Huomautuksia: Hattulan kylätonttien rajojen määritys ja maastoarviointi 2009.
Työ liittyy Hattulan keskeisten alueiden osayleiskaavan ja asemakaavojen laatimiseen.
Luonti: 12.10.2009 Viimeisin muutos: 12.10.2009
Sinikka Kärkkäinen valvonta 2023
Huomautuksia: Kaapeli asennettiin tien länsireunaan, tien penkereeseen. Koko valvonnassa kaivettu matka (noin 150 metriä) kulki aikaisemmin paikalle asennetun kaapelin päällä, eikä alkuperäistä maanpintaa havaittu lainkaan. Kaivukasoja käytiin läpi metallinilmaisimella, jolla havaittiin lähinnä modernihkoja rautanauloja, metalliroskia ja 1900-luvun kolikko.
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.