Perimätiedon mukaan Kirkkokuusikko on vanha kirkonpaikka. Kirkko olisi pystytetty kuningas Kaarle IX:n määräyksestä arviolta 1607-1611, ja se olisi ollut pystyssä ainakin vuoteen 1620. Kirkon tarkkaa sijaintipaikkaa ei voida varmuudella määritellä. Paikka on voinut olla myös läheinen Kyläjärvi, jossa todistetusti on ollut Kittilän metsäsaamelaisten talvikylä ja markkinapaikka.
Kirkon rakentamisen aikaan Kittilän alueella asui Kemin Lapin metsäsaamelaisten joukossa vain kolme uudisasukasta, Olof Träskin 1640-luvulta peräisin olevan kartan mukaan Yletyinen Loukisenjoen suussa, Väänänen Ounasjoella Riikonkoskella ja Lauri Lappalainen Kaukosessa.
Jokelan sukuseura, Kittilän kunta ja Metsähallitus ovat kesällä 2009 aikeissa paljastaa muistomerkin tämän ensimmäisen kirkonpaikan kohdalle. Inventointi 2014: Kohteessa ei tavattu merkkiäkään kirkon paikasta, koordinaattipiste on otettu Kittilän seurakunnan pystyttämän muistomerkin juurelta.
Muutos 2020: Inventoinnissa ei ole tavattu merkkejä muinaisjäännöksestä. Kohde muutettu luokkaan "muu kohde".
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.