Gustaf Wrede sai vuonna 1815 privilegion masuunin, kankiauravasaran, ahjon, nippuvasaran ja kahden naulavasaran perustamiseen Huruskosken vanhalle myllynpaikalle. Maantieteellisesti ruukinpaikka oli edullinen. Vesiyhteydet olivat kaikkiin suuntiin hyvät ja koski oli vuolas eikä paikalle tarvinnut rakentaa patoa. Ruukki käytti raaka-aineena järvimalmeja. Ruukin yhteydessä toimi myös 1820–1830-luvuilla pieni verkatehdas.
Masuuni oli toiminnassa viimeistä kertaa vuonna 1851. Masuuni paloi yhdessä konepajan kanssa vuonna 1854 ja purettiin pian sen jälkeen. Uuden 1860 myönnetyn privilegion turvin ruukille rakennettiin toinen nippuvasara ja kaksi uutta naulavasaraa. Valimo ja konepaja rakennettiin uudelleen tulipalon tuhottua ne vuonna 1854 Ämmäkosken rannalle. Raudanvalmistus Varkaudessa päättyi vuonna 1908, kun valssilaitos tuhoui tulipalossa. Entisestä rautaruukista kehittyi nopeasti yksi Suomen suurimmista puunjalostustehtaista.
Kohteen sijaintitieto on arvioitu peruskartalta ja esitetty pistemäisenä. Varkauden ruukin jäänteet ovat todennäköisesti täysin tuhoutuneet. Huruskoksi, jonka rannalla ruukki sijaitsi, on kokonaan kadonnut. Entisen kosken paikalle louhittiin 1912–1915 leveä ja syvä voimakanava. Valssilaitoksen paikalle valmistui vuonna 1913 höyryvoimakeskus ja puuhiomo. Teollisuusalue kasvoi nopeasti selluloosatehtaalla 1918, paperitehtaalla 1920, vaneritehtaalla 1926 ja uudella sahalla 1918.
Luonti: 3.3.2011 Viimeisin muutos: 3.3.2011
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.