Kapeenniemen alueella on eri-ikäisiä kivenlouhinnan jäännöksiä laajalla alueella. Jäännökset muodostuvat louhintapaikoista, erilaisista louhintajätekivikasoista ja eri kokoisista kivipaasista ja lohkarekivistä sekä mahdollisesta myllynkiven teelmästä.
Jäännöksiä on niemen pohjoiskärjessä sekä kaakkois- ja länsiosassa. Louhintaan liittyneitä muodostelmia on järveen laskevilla rinteillä ja osa niistä ulottuu Näsijärven rantaan. Eteläisimmät louhinnan jäännökset ovat irrallisia kivilohkareita, joista osassa oli havaittavissa porausjälkiä. Niemi on myös luontaisesti kivikkoinen ja alueella on luontaisia pyöreäsivuisia lohkareita louhittujen lisäksi paikoin jopa samalla alueella.
Niemen pohjoispäässä sekä koillis- ja itäosassa sijaitsevien kesämökkien pihoissa jäännökset ovat lähes puuttomassa maastossa. Kalliopinta on osaksi esillä, osaksi maapohja on sammalpeitteinen. Muualla niemessä louhintajäännökset ovat harvahkossa havumetsämaastossa, sammal- ja jäkäläpeitteisinä.
Luonti: 13.4.2011 Viimeisin muutos: 13.4.2011
Alakohteet
alue 1 (niemen koillisosa)
Tyyppi: raaka-aineen hankintapaikat, louhokset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6858224 I: 332729
Kuvaus: Rymylän tilalla, Ahon mökin asuinrakennuksen pohjoispuolella, mökin pihassa, on useita jäännöksiä kivenlouhinnasta. Niihin kuuluu avokalliolla oleva matalahko louhos, kuutiomaisia suhteellisen teräväsärmäisiä ja täsmällisiä lohkareita ja säännöllisiä porausjälkiä. Porausjäljet ovat n. 8-9 cm korkeita, 3 cm leveitä ja ne ovat 14 cm etäisyydellä toisistaan. Ulkoisten piirteiden perusteella tämän osa-alueen jäännökset ovat nuorempia kuin niemen länsiosassa tavatut jäännökset.
Ahon mökin pohjoispuolella, tilan 1:243 mökin takana (SW) on kookas, suorakaiteen muotoinen louhos, jonka pohja on osaksi kalliopinnalla, osaksi maannoksen ja sammaleen peittämä. Louhoksen vahvasti sammaloituneet kaakkois- ja eteläseinämä nousevat porrasmaisesti (seinämän leveys n. 3 m). Kaakkoisseinämän juuressa ja louhoksen etelänurkassa sijaitsee kaksi kivilohkareista ilmeisesti 1970-luvulla rakennettua kivikellaria. Louhoksen pohjoisseinämän korkeus on 1,2-1,5 m.
Louhintaan liittyviä jätekivilohkareita ja paasia on lisäksi mökin ympäristössä ja varsinkin rannassa. Kesämökin rannassa sijaitsee kivilohkareista kylmämuurattu laituri, joka Ahojen antaman tiedon perusteella on rakennettu 1970-luvulla (alueesta mm. valokuvia ko. ajalta). Se on edelleen käytössä eikä kyse ole kiinteästä muinaisjäännöksestä.
Koordinaatit: tilan 1:243 takana olevan louhoksen keskipiste
Luonti: 13.4.2011
alueet 2 ja 3
Tyyppi: raaka-aineen hankintapaikat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6858071 I: 332720
Kuvaus: Alue 2:
Niemen pohjoisosassa, lapinraunion (muinaisjäännösrekisterissä numero 837010044) ympäristössä ja varsinkin rannassa (NW) on epäsäännöllisiä kivilohkareita, joiden muodon ja aseman perusteella ne ovat peräisin kivenlouhinnasta. Niemen luoteiskärjessä, irrallisten kivilohkareitten joukossa, erottui osaksi pyöreäsivuinen lohkare. Sen muoto viittaa siihen, että lohkaretta on muotoiltu myllynkiveksi, mutta työ on jäänyt kesken.
Alue 3:
Kapeenniemen länsiosassa on niemen harjalta rantaan erilaisia jälkiä kivenlouhinnasta. Lapinraunion B länsipuolella rannan tuntumassa on kookas louhos, joka on osaksi porrasmainen. Seinämää on n. 25 metriä pitkällä vyöhykkeellä ja louhoksen korkeus on enimmillään 2-3 metriä. Kiviaineksessa on porausjälkiä. Lisäksi paikalla on kookkaita kivipaasia ja kivien käsittelyssä syntynyttä jätekiviainesta. Tämän alueen lähellä sijaitsee myös kivirakenne 1.
Sammalpeitteisiä ja jäkälöityneitä yksittäisiä paasia tai kivilohkareita, joissa osassa on porausjälkiä, esiintyy lisäksi lapinraunion B ja kivirakenteen (muinaisjäännösrekisterissä 1000018709)1 eteläpuolella. Samalla alueella esiintyy myös luontaista kivikkoa.
Koordinaatit lapinraunion B länsipuolella olevien louhintajäännösten eteläpään koordinaatit.
Huomautuksia: Tampereen (Teisko) Kapeenniemi
Ranta-asemakaava-alueen arkeologinen inventointi s.19
Luonti: 13.4.2011
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.