Niemelänniemen lounaisrannalta on löytynyt kvartsi-iskoksia sekä palanutta luuta. Kiinteään muinaisjäännökseen liittyviä havaintoja on tehty koekuopista yli 300 metrin matkalta. Palaneen luun löytöpaikan (alakohde) länsipuolella on kiviröykkiö. Lisäksi niemessä on torpan kivijalka ja mahdollinen tervahauta (Niemelänniemi 2).
Vuoden 2021 tarkastuksessa havaittiin niemen lounaisrannan tuntumassa, nykyrannasta 25 – 50 m etäisyydellä on paikoin kapeahkoja tasanteita noin 95 – 100 m mpy tasolla, vanhan rantamuodostuman ja jyrkähkön rinteen välisellä osalla. Maalaji niillä on lähes kivetöntä hiekkaa, mutta siellä täällä on joitain maakiviä. Tasanteiden välillä on suhteellisen jyrkästi järvelle päin viettäviä, kivisiä ja lohkareisia rinteitä. Ainakin paikoin on ylemmällä tasolla kalliopaljastumia.
Asuinpaikkalöydöt tulivat hiekkaisille tasanteille kaivetuista koekuopista, lisäksi yhdestä
tuulenkaadosta löytyi palanutta luuta. Löytöjä ei otettu talteen. Kun otetaan huomioon maaston topografia, lohkareisuus ja maalajit, on ilmeistä, että lounaisrannan
tuntumassa on muutamia erillisiä asuinpaikkoja. Lounaisrannan luoteispuoliskolla ne eivät em. seikkojen takia voine olla laajoja. Saman rannan kaakkoiskulmalla on maaperältään hiekkamoreenia oleva, selvästi laajempi tasainen kolkka; ainakin periaatteessa potentiaalista asuinpaikka-aluetta. Vaikka edellä mainitut hiekkaiset tasanteet ovat suhteellisen pienialaisia, ne voivat Kymijärven vesistöhistorian perusteella olla pitkäikäisiä tai eri-ikäisiä
Kokekaivausryhmä tarkasti alueen rajauksen vuonna 2023. Tarkastuksessa havaittiin, että löydöt jakautuvat kahdelle erilliselle tasanteelle. Molemmat tasanteet ovat melko kapeita ja niiden ylä- ja alapuolella on jyrkkiä ja osittain myös kivikkoisia rinteitä. Läntisin asuinpaikka-alue on pääosin hieman ylempänä olevalla tasanteella (noin 97–101 m mpy) ja se on arvioltaan noin 240 m pitkä. Sen kaakkoispuolella on pienempi ja jonkin verran alempana oleva tasanne (95–98 m mpy), jonka kohdalla saatiin löytöjä noin 70 m matkalta. Tältä tasanteelta havaittiin myös oletettavasti esihistoriallista likamaata. Ennestään tunnetun asuinpaikka-alueen kaakkoispuolelta löytyi kaksi uutta asuinpaikka-aluetta, joista niemen eteläkärjen kohdalla oleva vaikuttaisi olevan melko löytörikas. Sen sijaan sen itäpuolella olevasta pienemmästä löytöalueelta saatiin vain kaksi kvartsi-iskosta. Lisäksi tämä itäisimpänä oleva asuinpaikka-alue on vanhaa peltoa, joten sen suojelustatus kiinteänä muinaisjäännöksenä on tulkinnanvarainen.
Tarkastuksessa 2023 koekuopista tehdyt löydöt ovat esihistoriallisia asuinpaikkalöytöjä (saviastian paloja, kvartsia ja palanutta luuta), joista valtaosa lienee kivikautisia. Alustavan arvion mukaan ainakin yksi saviastian pala lienee kuitenkin rautakautinen. |