Keskiaikainen kylänpaikka. Taloluku vuonna 1560 on ollut 3. Kohteen rajaus perustuu vanhoihin karttoihin, inventointihavaintoihin ja topografiaan.
Osa todennäköisestä kylän tonttimaasta kuului vuonna 2024 tehtyyn inventointiin. Inventoinnissa tehtiin silmämääräisen havainnoinnin lisäksi nykyisen tilakeskuksen ympäristöön koekuoppia ja tutkittiin aluetta metallinilmaisimella.
Tonttimaalla on säilynyt kaksi vanhaa, ilmeisesti 1800-luvulla tehtyä, ulkorakennusta, jotka näkyvät v. 1912 isojakokartassa. Näiden itäpuolella on ollut asuinrakennus, joka on purettu ja tilalle on rakennettu uudisrakennus ja ulkorakennus. Osassa uudisrakennusta on ilmeisesti käytetty vanhaa kivijalkaa. Piha-aluetta on ilmeisesti myös pengerretty ja uudisrakennuksen alle on tehty autotalli. Vanhat rakenteet ja kerrokset ovat rakennuksen kohdalta ja vierestä tuhoutuneet.
Ulkorakennusten ympäristöstä löydettiin metallinilmaisimella vain metallijätettä. Koekuopissa havaittiin sekoittunut maakerros ja paikoin vastaan tuli kallio, joka on melko pinnassa mäen laella. Inventointialue ei kattanut koko peltojen ja rannan välistä harjannetta, joten on mahdollista, että muualla alueella voi olla säilynyt kulttuurikerroksen jäänteitä, tosin vain hajanaisia, sillä alue on rakennettua.
Luonti: 11.3.2013 Viimeisin muutos: 21.11.2024
Tutkimukset
Georg Haggrén arkistotutkimus 2005
Luonti: 11.3.2013
Vesa Laulumaa / Arkeologiset kenttäpalvelut Museovirasto inventointi 2024
Luonti: 21.11.2024
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.