Katanpään linnake on Venäjän Suomenlahdelle rakentaman Pietari Suuren merilinnoitusketjun pohjoisin osa. Linnake sijaitsee Kustavissa Lypertön saarella, Katanpään niemessä. Sen rakentaminen aloitettiin vuonna 1915 ja se valmistui 1917.
Linnakkeen alueella on neljä betonoitua tykkipatteria bunkkereineen, joista kaksi rakennettiin 1910-luvulla ja kaksi 1950-luvulla. Pattereita yhdistää mukulakivistä rakennetut tykkitiet ja teiden vieressä on kulkenut myös kapearaiteinen rautatie, joka on sittemmin purettu. Linnoitukseen kuului noin parikymmentä venäläistyylistä puurakennusta, joista suurin osa on säilynyt.
Linnakkeen päätehtävä oli meriväylien suojaaminen, eikä se koskaan osallistunut virallisiin sotatoimiin. Suomen itsenäistymisen jälkeen Katanpää toimi vartiolinnakkeena ja varusmiesten koulutuslinnakkeena. Saaressa toimi myös vankila vuosina 1930-1940.
Linnake siirtyi Metsähallituksen omistukseen vuonna 1999 ja avautui vierailijoille. Saaren 4 tykkiä on de-aktivoitu käyttäjäturvallisuuden takia.
Pikkupatteri: Tykkipatterissa on neljä avointa betonista valettua tykkiasemaa, joiden mitat ovat 7x8 m. Rintasuojan muodostaa louhittu kallionseinä, joka on sisäpuolelta tasoitettu betonivalulla. Tykkiaseman edessä oleva kallionpinta on valettu betonilla tasaiseksi ja loivasti kaareutuvaksi. Tykkiaseman perustat ovat olleet hirttä ja suurimmaksi osaksi lahonneet. Ampumatarvikekomerot ovat tykkiasemien välissä. Tykkiasemien takana on 3.7 m:n levyinen mukulakivipäällysteinen yhdystie. Tulenjohtopaikka on 3. patterin takana. Se on kallioon louhittu neliömäinen 2.5x2.5 m2:n tila, johon laskeudutaan portaita pitkin. Tulenjohtopaikka on avoin, yläreuna on hiukan tykkiasemien tasoa korkeammalla siten, että sieltä näkee esteettä merelle.
Luonti: 9.5.2014 Viimeisin muutos: 11.5.2020
Tutkimukset
Tapani Tuovinen / Metsähallitus inventointi 2011
Luonti: 11.5.2020
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.