Kohde sijaitsee pienellä peruskartassakin näkyvällä niityllä Immilänjoen koillispuolella. Paikka on ollut vuonna 2014 hevoshakana. Niitty eroaa sitä ympäröivistä viljellyistä
pelloista noin 40 cm korkeampana kivikkoisena alueena. Paikalle tehtiin viisi koepistoa, joista neljästä tuli rautakauteen ajoittuvaa materiaalia.
Niityn itäkulmassa olevasta kalliopaljastumasta n. 15 m säteeltä on löytynyt elokuussa 2023 viikinkiaikaisia metallinetsintälöytöjä; F-tyypin pyöreä kupurasolki, rannerenkaan katkelma ja punnus (kts. alakohteet asuinpaikkahavainnot D-F). Löydöt ovat peräisin sekoittuneesta peltomultakerroksesta n. 5–15 cm syvyydestä. Löytöpaikalle tehtiin maastotarkastus kesäkuussa 2024.
Maastotarkastuksessa kaivettiin kuusi koekuoppaa niityn koillisosaan n. 30–40 m etäisyydelle läntisestä muinaisjäännösrajasta. Neljästä koekuopasta saatiin löytöinä palanutta luuta, palanutta savea ja yksi kuonapala sekoittuneesta peltomultakerroksesta (kts. alakohteet asuinpaikkahavainnot A-C).
Koekuopista saadut löydöt viittaavat, että jo tunnettu asuinpaikka Immilänjoki on mahdollisesti laajempi kuin mitä aiemmassa vuoden 2014 inventoinnissa havaittiin. Koko niitty lienee asuinpaikka aluetta. Tarkastuksessa ei kuitenkaan saatu viitteitä selkeästä kulttuurikerroksesta tai muista rakenteista. Kohteen tarkempi tutkiminen vaatisi kattavamman arkeologisen kenttätutkimuksen.
Luonti: 30.10.2014 Viimeisin muutos: 6.11.2024
Alakohteet
Asuinpaikkahavainto A
Tyyppi: asuinpaikat
Ajoitus: rautakautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6762656 I: 446497
Kuvaus: Koekuopasta löytyi kaksi sirua palanutta luuta sekä palanutta savea ja kuonaa.
Luonti: 18.6.2024 Viimeisin muutos: 18.6.2024
Asuinpaikkahavainto B
Tyyppi: asuinpaikat
Ajoitus: rautakautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6762666 I: 446476
Kuvaus: Koekuopasta löytyi kaksi sirua palanutta luuta sekä yksi pala palanutta savea.
Luonti: 18.6.2024 Viimeisin muutos: 25.6.2024
Asuinpaikkahavainto C
Tyyppi: asuinpaikat
Ajoitus: rautakautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6762676 I: 446469
Kuvaus: Koekuopasta löytyi kaksi sirua palanutta luuta sekä yksi pala palanutta savea.
Luonti: 18.6.2024 Viimeisin muutos: 25.6.2024
Asuinpaikkahavainto D
Tyyppi: asuinpaikat
Ajoitus: rautakautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6762668 I: 446508
Kuvaus: Harrastaja löysi F-tyypin kupurasoljen metallinpaljastimella peltomultakerroksesta n. 5 cm syvyydestä elokuussa 2023.
Luonti: 18.6.2024
Asuinpaikkahavainto E
Tyyppi: asuinpaikat
Ajoitus: rautakautinen, viikinkiaika
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6762660 I: 446502
Kuvaus: Harrastaja löysi viikinkiajan rannerenkaan katkelman metallinpaljastimella peltomultakerroksesta n. 15 cm syvyydestä syyskuussa 2023.
Luonti: 18.6.2024 Viimeisin muutos: 18.6.2024
Asuinpaikkahavainto F
Tyyppi: asuinpaikat
Ajoitus: rautakautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6762664 I: 446497
Kuvaus: Harrastaja löysi punnuksen metallinpaljastimella peltomultakerroksesta n. 10 cm syvyydestä syyskuussa 2023.
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.