Kohde löytyi vuoden 2013 inventoinnissa. Paikka on loivasti pohjoiseen viettävää nuorta mäntymetsää, aluskasvillisuus ruohovoittoista. Kohdalla maaperä on pääasiassa hiekkaa, mutta välittömässä ympäristössä maaperä on pääasiassa moreenia ja hieman kauempana etelässä kalliota.
Paikalla on pyöreä, halkaisijaltaan noin 10 m hiilimiilu ja kymmenisen metriä tästä etelään halkaisijaltaan noin 2,5 m ja korkeudeltaan noin 60 cm kivikasa. Kivikasan reunalta kädellä tutkien pintasammalen alla oli palaneita kiviä ja nokea. Tällä perusteella kyseessä on kiukaan (tai uunin) jäännökset.
Alueella ei ole merkkejä viljelystä eikä alue muutenkaan vaikuta edes pienen torpan
elantoon sopivalta. Inventoijan tulkinta on, että kiukaan jäännös on miilunpolttajien
majan kiuas ja siten samanikäinen miilun kanssa. Kohteita on ilman tarkempia tutkimuksia mahdoton ajoittaa. Kohteiden hyvä säilyneisyys sekä ilmeisesti sama konteksti puoltavat sitä, että kohdetta on pidettävä suojelukohteena.
Luonti: 19.2.2015
Alakohteet
Kiuas
Tyyppi: kivirakenteet, kiukaat
Ajoitus: historiallinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6665205 I: 252784
Luonti: 19.2.2015
Tutkimukset
Antti Bilund & Timo Sepänmaa inventointi 2013
Huomautuksia: Kemiönsaari Olofsgårdin tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2013. Mikroliitti Oy.
Luonti: 19.2.2015
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.